Kumarakomissa on maisemiensa puolesta ainesta matkailun superhitiksi. Club Mahindra osoitti, että moni asia intialaisessa resortissa voi kuitenkin yllättää.

Vietettyämme pari päivää historiallisessa Kochissa oli aika lähteä eteenpäin – siihen jumalallisen vihreään, palmujen reunustamien kanavien halkomaan Keralaan, joka on monille mainoskuvista tuttu. Kumarakom kuulosti jo nimenä hauskalta!

Ihanasta heritage-hotellista, josta kirjoitin täällä, olimme siirtymässä resorttiin, siis sellaiseen häpeilemättömään lomahotelliin, jossa ei ole tarkoitus tehdä muuta kuin maleksia altaalla ja käyskennellä puutarhassa. Oikeasti vierastan sellaisia, sillä en osaa enkä halua olla lomalla paikallani. Tämän hotellin valitsimme kuitenkin kahdesta syystä:

  1. Sen sijainti Keralan kuuluisien takavesien (backwaters) äärellä oli kuvien mukaan aivan vertaansa vailla. Ja pääsisihän sieltä halutessaan pois!
  2. Niin noloa kuin se onkin, meillä sattuu olemaan intialaisen Club Mahindran lomaosake (aiheesta lisää täällä)!

Nyt kun tämä luuranko on taas otettu kaapista (voiko vakavasti otettava matkailutoimittaja käyttää lomaosaketta, kysyn vaan!) haluan samaan hengenvetoon todeta: Club Mahindra Kumarakom on paikka, jonne palaisin uudelleen. Syynä ei ole itse hotelli vaan sen ympäristö, joka oli kuin satua.

Kunhan vain ensin pääsisimme sinne!

Saavuimme pimeän aikaan taksilla Kochista. Päätieltä erkani päällystämätön kärrypolku, jonka kohdalla oli suuri kyltti: Tervetuloa Club Mahindraan! Ja heti sen vieressä toinen, tavallisesta paperista käsin tehty “kyltti”, jossa luki TIE POIKKI. Lappu oli ripustettu porttiin, joka oli kuitenkin apposen auki. Siis ollako vai eikö olla? Pienen arpomisen jälkeen taksi ajoi eteenpäin.

Seurasi noin 500 metriä hirveää rytyytystä kuin perunapellossa, sitten syvä lätäkkö, josta tyhmempikin näki, että tuohon me jäädään kyllä kiinni. Onneksi kuskikin tajusi tämän ja alkoi peruuttaa. Taas rytyytystä perunapellossa, säkkipimeässä, takaperin toki vähän hitaammin. Käännös jonkun talon pihassa ja renkaat savuten takaisin päätielle. Huh, onneksi päästiin sieltä pois!

Soitto hotellille. Mitäs tämä on olevinaan? Olivat kuulemma yrittäneet tavoitella meitä intialaisesta puhelinnumerosta, joka on suljettu vuosia sitten, kertoakseen, että hotellille onkin venekuljetus! Ilmeisesti sähköposti oli heille tuntematon käsite.

Parin kilometrin päästä löytyi satama, jossa oli jo joku paatti meitä odottamassa. Yksityiskuljetus trooppista kanavaa pitkin myöhäisillan pimeydessä. Vaikka emme nähneet mitään, tiesin jo silloin, että rakastuisin tähän paikkaan ihan täysillä.

Lasten ilmeissä kiteytyy tunnelmamme, kun pääsimme veneeseen.

Lasten ilmeissä kiteytyy tunnelmamme, kun pääsimme veneeseen.

Ja se tunnelma, kun olimme perillä...

Ja se tunnelma, kun olimme perillä…

Sitten aamu valkeni ja silmämme avautuivat.

Olimme tällaisessa ympäristössä ja pidimme näkemästämme.

Meidän mökkimme.

Meidän mökkimme.

Näkymä terassilta. Ja kahvia. Kyllä, siellä siintää uima-allas.

Näkymä terassilta. Ja kahvia. Kyllä, siellä siintää uima-allas.

Ei se pahalta näyttänyt.

Ei se pahalta näyttänyt.

Uimaanhan ne menivät!

Uimaanhan ne menivät!

Hotellialue oli täynnä kanavia ja siltoja.

Hotellialue oli täynnä kanavia ja siltoja.

Vehreys oli käsin kosketeltavaa.

Vehreys oli käsin kosketeltavaa.

Palmut heijastuivat kauniisti tyyneen veteen.

Palmut heijastuivat kauniisti tyyneen veteen.

Palmuja riitti.

Palmuja riitti.

Kuin kukkakaupassa.

Kuin kukkakaupassa.

Resorttielämää intialaisella twistillä

Puitteet Club Mahindra Kumarakomissa olivat upeat, mutta huomasimme aika pian sellaisia erikoisia pikku juttuja, joihin ei länsimaisissa lomahotelleissa välttämättä törmää. Esimerkiksi nyt vaikka tällaisia:

  • Uima-allas oli virallisesti suljettu, koska se pudotteli kaakeleitaan. Ei niin, että muutama kaakeli olisi ollut irti, vaan niitä pyöri jaloissa ihan kilokaupalla. Lapsille tästä oli suurta huvia. He sukeltelivat laattoja pohjasta ja keräsivät niitä pusseihin matkamuistoiksi – niistä piti kuulemma tehdä kotona jokin iso mosaiikkityö!
  • Vaikka käytimme allasta ahkerasti, emme nähneet siellä koko aikana kuin muutaman muun (mies)uimarin. Eräänä päivänä altaaseen tuli kuitenkin teini-ikäinen tyttö äitinsä kanssa täysissä pukeissa. He seisoivat hartioita myöden vedessä pitkissä lahkeissaan ja hihoissaan ja pitelivät kikatellen toisiaan käsistä kiinni. Altaan reunalla kyltti julisti: uiminen sallittu vain asianmukaisessa uima-asussa! Ehkä he ajattelivat, että se tarkoitti peittävää pukeutumista?
  • Altaalla ei ollut kuin yksi aurinkotuoli. Siis ottaako joku muka aurinkoa? Uikkareissa? Eivät ainakaan intialaiset! (No, en tosin minäkään, joten eipä se omalla kohdallani tahtia haitannut.)
  • Ravintolan buffet antoi länsituristille hyvän muistutuksen: Keralassa lähes kaikki ruoka on ihan helkkarin tulista.
  • Illallisella tapahtui kummia. Eteläintialaisen filmitähden näköinen mies (sellainen pitkä ja roteva, jolla on iso tukkapehko ja lähes luonnottoman muhkeat viikset) tuli syömään kireässä, hihattomassa, huiman avokaulaisessa painijanselkätopissa! Siis illalliselle ravintolaan. Kyllä.
  • Muut hotellivieraat tuntuivat heräävän todella aikaisin. Kun me vasta kömmimme tukka sekaisin terassille juomaan aamukahvia ja kuuntelemaan lintuja, viilettivät he jo lenkkarit jalassa ympäri aluetta kuntoilemassa.
  • Hotellihuoneessa pärähti tuon tuosta puhelin soimaan ja respasta kyseltiin, olemmeko menossa lounaalle/hierontaan/johonkin muuhun aktiviteettiin. Emme koskaan olleet, mutta he eivät luovuttaneet. Aloimme vitsailla, ettei lomallakaan pääse eroon puhelinmyyjistä. Lopulta 6-vuotias poikamme alkoi vastailla puhelimeen, ja soittelu hieman väheni.
  • Pyysimme pullonavaajan, sillä kuuman päivän päätteeksi Ajay halusi sihauttaa auki jääkaapissa odottaneen oluen. Avaaja tuotiin reilun tunnin päästä. Kyllä se pullo oli siinä vaiheessa jo avattu ovenkahvaa apuna käyttäen!
  • Huoneessa oli vedenkeitin, muutama pussi teetä ja pikakahvijauhetta sekä 14 pussia sokeria. Käytimme teet ja kahvit, jätimme sokerit. Seuraavana päivänä meitä odotti uusi pakkaus, jossa oli jälleen pari tee- ja kahvipussia sekä 14 pussia sokeria! Kuukaudessa se tekee… ei, en halua ajatella. Joku intialainen vieras varmaan käytti ne meidän jälkeemme.

Parasta oli lähteminen ja saapuminen

Hotellin laiturilta aukesi hieno backwaters-näkymä. Vasemmalle kun matkasi noin 20 minuuttia veneellä, pääsi “kylille”. Ja koska tie oli suljettu, niinkuin tullessa hyvin havaitsimme, oli venetaksimatka ilmainen. Mikä satumainen onni! Sahasimme veneellä tuota väliä niin monta kertaa, etten pysynyt laskuissa. Jo se matka itsessään oli jotakin niin kaunista, etten olisi paljon muuta Kumarakomissa kaivannutkaan. Todella harmi niille, joiden vierailun aikana tie on saatu korjattua.

Seuraavassa postauksessa maisemia kuvankauniin venereitin varrelta!

Backwaters. Tätä varten me tänne tultiin.

Backwaters. Tätä vartenhan me tänne tultiin.