Tekonurmea, säärisuojia, yhteishenkeä ja kovia matseja. Jalkapallo on tänä syksynä avannut meille aivan uuden maailman. 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Jalkapallomatkat.com

Jalkapallo on aihe, josta en koskaan uskonut innostuvani. Olen elänyt koko tähänastisen elämäni niin, ettei se ole sivunnut nahkakuulan potkimista juuri millään tavalla. Isojen kisojen loppuotteluita olen välillä katsonut telkkarista, siinä kaikki.

Mutta ihminen muuttuu. Tänä syksynä olen löytänyt aivan uuden puolen itsestäni ja yllättänyt kaikki viihtymällä kentän laidalla. Se nyt vaan on kuulkaa ihan eri asia, kun oma poika pelaa!

Olen iloinen, että tämä uusi harrastus on tullut viikko-ohjelmaamme. En pelkästään siksi, että lapsi nauttii pelaamisesta kavereiden kanssa, vaan myös omasta puolestani. Vaikka futiselämäämme on jatkunut vasta vähän aikaa, on se ehtinyt antaa jo paljon.

Vaihdossa.

Parasta jalkapallossa on yhteisöllisyys. Sekä aikuisten että lasten on hyvä tuntea kuuluvansa johonkin porukkaan – vaikka nyt sitten futisseuraan. Pienessä paikallisseurassa on iloinen meininki, ja peleissä muistutetaan joka kerta siitä tärkeimmästä asiasta: kentällä on tarkoitus pitää hauskaa. Vaikka välillä tuntuu, että koko elämä on yhtä jalkapalloa, ei jalkapallo kuitenkaan ole kenellekään koko elämä.

Pelinä futis viehättää minua enemmän kuin osasin odottaa. Siinä on hetken hurmaa, kekseliäisyyttä ja improvisointia, sillä jokainen tilanne on erilainen. Peliin pitää keskittyä niin, että kaikki muu ympärillä häviää. Löydän tästä jotakin samankaltaisuutta luovan kirjoitusprosessin kanssa.

Omissa silmissäni pallon kuljetus on kuin tanssia, ja ihailen taitavien pelaajien spontaania temppuilua. Ehkä olen ajatuksen tasolla jonkinlainen wannabe-jalkapalloilija.

”Kymmenen vuoden päästä sun poikasi pelaa tuolla!”

Jo ennen tätä koko perheen futisharrastustamme olen tutustunut eri pelaajiin vaihdeltavien keräilykorttien myötä. Niitä varten on ostettu lukuisia kansioita ja taskullisia välilehtiä. Poikani juoksee joskus sisään ja huutaa: äiti äkkiä missä mun kortit on, pitää päästä vaihtamaan! Hänen suosikkipelaajansa on Christiano Ronaldo, ja sen vuoksi meidän pitäisi kuulemma matkustaa Portugaliin (vaikka idoli tällä hetkellä pelaakin Italiassa).

Ronaldo-kortit ovat kuumaa kamaa.

Kun kesällä katselimme televisiosta jalkapallon MM-kisoja, kuulin vierestäni sohvalta 9-vuotiaan rautaisella itsevarmuudella lausutut sanat: äiti, kymmenen vuoden päästä sun poikasi pelaa tuolla!

Vähänkö hymyilytti.

Toisaalta eihän sitä tiedä. Unelmia pitää aina olla, ja lapsilla ne ovat usein suuria, kun aikuisille tyypillinen turha vaatimattomuus puuttuu vielä. Uskalletaan tuulettaa takki auki ja huutaa, että minä teen sen, olen paras! Siitä asenteesta olisi jokaisen hyvä säilyttää vähän. Jos ei menesty juuri jalkapallossa, niin sitten jossain muussa. Pääasia, että nauttii tekemisistään.

Voisiko pallon perässä matkustaa maailmalle?

Kun Jalkapallomatkat.com ehdotti tätä yhteistyötä, tuli mieleeni hassu ajatus. En ollut koskaan sen tarkemmin miettinyt, mistä kaikki ihmiset niihin telkkarissa näkyviin jalkapallokatsomoihin ilmestyvät. Ne nyt vain kuuluvat sinne, fanipaitoineen ja hassuine hattuineen. Jalkapallomatkailun maailma lippupakettien vaaraamisineen ei ollut koskettanut minua, vaikka olen matkailusta kirjoittava toimittaja. Olikin hyödyllistä käydä netissä toteamassa, kuinka isosta asiasta on kyse.

Nyt kun poikani pelaa ja seuraa lajia, näen koko asian uudessa valossa. Hän saattaa olla tulevaisuuden yleisöä. Jopa minä, maailman epäurheilullisin ihminen, alan vähän lämmetä ajatukselle, että istuisin joskus kisakatsomossa bongailemassa sitä Ronaldoa. Olenhan ollut Madonnan stadionkonsertissakin. Onko siinä nyt sitten niin suurta eroa?

Nyt kun asiaan tutustuin: eri maissa pelattaviin jalkapallomatseihin – joissa ne ihan oikeat telkkarista tutut huiput pelaavat – saa yllättävän helposti hankittua lippuja netistä. Jos kiinnostuit, voit hankkia esim. FC Barcelona liput tämän linkin kautta.

Olen minäkin muuten ollut ”oikeaa” futista katsomassa, peräti kaksi kertaa: saimme muutamana edellisenä vuonna iltapäiväkerhon kautta ilmaislippuja HJK:n matsiin. Kun pelaajat taituroivat maaleja, tuuletimme muiden mukana. Katsomossa oli hyvä tunnelma, suorastaan hauskaa! Siinä pystyi hetkeksi unohtamaan kaikki arkiset asiat.

Kun lapsi pelaa, tulee futiksesta koko perheen elämäntapa. Olen lyhyessä ajassa joutunut opettelemaan kaikenlaista uutta. Yritän joka viikko muistaa pestä ainakin pelipaidan, shortsit ja sukat – matseihin sen mukaan, missä värissä pelataan (yleensä punaisessa). Aiemmin en edes tiennyt, että jalkapallossa on ihan omat sukkansa, joiden alla käytetään nilkkatukia ja säärisuojia. Ensimmäistä kertaa tajusin myös, että palloja on eri kokoisia. Arvatkaa oliko varusteita helppo lähteä ostamaan. Tutkimme megaison urheilumyymälän hyllyjä ainakin tunnin.

Elämän parhaita puolia on löytää iloa asioista, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet ollenkaan. Sellainen ilo tuntuu arvokkaammalta kuin jos innostuisi jo ennestäänkin melko kiinnostavasta asiasta. Jos poikani ei olisi alkanut pelata, en olisi esimerkiksi koskaan saanut tietää, kuinka ihanaa tekonurmella on istuskella – sehän on kuin olohuoneen pehmeä matto!

No miksi emme sitten aloittaneet jalkapalloharrastusta aiemmin? Siihen on typerä syy. Epäilimme, ettemme voisi perheenä kiinnostua lajista niin paljon, että olisimme valmiit uhraamaan sille vapaa-aikaamme.

Hah! Tavataan kentällä!

 

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jalkapallomatkojen kanssa, mutta siinä esitetyt ajatukset ovat kokonaan omiani.