Kannustava tarina siitä, kuinka ihan tavallinen perhe selviytyi 12 kilometrin vaelluksesta lenkkareissa ja farkuissa.

Kuusamon-lomallamme meillä oli takana jo muutama lyhyempi vaellus – Kiutakönkään maisemissa kulkeva Hiiden hurmos ja tunturiin sijoittuva Riisin rääpäsy – mutta tosi koitos oli vielä edessä. Pieni Karhunkierros oli siintänyt mielessä Helsingistä saakka.

Kyseessä on 12 kilometrin pituinen päivävaellus Oulangan kansallispuiston eteläisessä osassa. Se alkaa Juuman leirintäalueelta, ja reitin varrella voi ihailla Kitkajoen kuohuvia koskia, kiivetä mahtavalle Kallioportille ja ylittää riippusiltoja.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Opastaulu kierroksen alkupisteessä. Reitti alkaa Juuman kylästä ja haarautuu Myllykosken kohdalla renkaaksi.

Opastaulu kierroksen alkupisteessä. Reitti alkaa Juuman kylästä ja haarautuu Myllykosken kohdalla renkaaksi.

Kyselin ennen Kuusamon-reissua Matkaston Facebook-sivulla vaellusvinkkejä alueelle. Useampi ehdotti Pientä Karhunkierrosta, ja kävi ilmi, että jopa 4- ja 5-vuotiaat lapset olivat kiertäneet sen. Kerroin tämän omillemme, jo 6- ja 12-vuotiaille. Eihän heillä ollut mitään saumoja väittää, etteikö vaellus onnistuisi!

Pakko tunnustaa jotakin. Nämä meidän vaelluksemme, sekä Pieni Karhunkierros että kaksi muuta, edellyttivät pientä rahallista panostusta. Menin nimittäin lupaamaan lapsille 0,5€ /hlö jokaisesta vaelluskilometristä, koska ajattelin sen kannustavan heitä. Olin oikeassa. Vaikkei raha ollut suuri – Pieneltä Karhunkierrokselta 6 € per nenä – motivoi se kummasti!

Liikumme normaalistikin paljon luonnossa: retkeilemme ja sienestämme esim. Nuuksiossa. Olemme kuitenkin aina suhtautuneet metsässä kulkemiseen mutkattomasti, emmekä ole panostaneet mihinkään varsinaisiin retkeilyvarusteisiin. Emme nytkään. Minä lähdin lenkkareissa ja mukavimmissa housuissani eli ihan tavallisissa Gerry Weberin farkuissa! Lapsillakin oli lenkkarit ja jonkinlaiset vapaa-ajan housut. Ajay oli ainoa, joka oli varustautunut kunnon vaelluskengillä – ne olivat lähes museokamaa, mutta olleet kuulemma aikoinaan hyvinkin hienot ja kalliit. Kerron tämän siksi, että näistä kengistä kuullaan vielä lisää…

First things first – reput painoivat retkelle lähtiessä melkoisesti, sillä meillä oli runsaasti eväitä ja juomia. Oli voileipiä, nakkeja, rieskaa, keksejä, vihanneksia, mehua ja iso termospullollinen kahvia. Karkkia ja suklaatakin oli hätätilanteiden varalle. Lisäksi mukana kulkivat kaksi kuksaa, jotka olimme varta vasten ostaneet edellisenä iltana Kuusamon keskustasta. Oli meillä myös laastareita, hyttysmyrkkyä, varasukkia ja sen sellaista.

Tarkoituksemme oli lähteä matkaan heti aamusta. Meidän tapauksessamme se tarkoitti sitä, että saavuimme lähtöportille klo 10.30. Reitin arvioitu kiertoaika on 5-9 tuntia, ja vähän alkoi jo siinä vaiheessa jännittää: jos reissu venähtäisi pitkäksi, pääsisimme hädin tuskin pimeän alta pois. Siis reippaasti matkaan!

Seuraavasta kuvakoosteesta pääset seuraamaan vaelluksemme etenemistä vaihe vaiheelta.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Lupaava alku. Ensimmäisen komean maiseman spottasimme reitin alkupisteen tuntumasta, ennen kuin pääsimme kunnolla edes lähtemään.Takana pilkistää Niskakosken riippusilta.

Lupaava alku. Ensimmäisen komean maiseman spottasimme reitin alkupisteen tuntumasta, ennen kuin pääsimme kunnolla edes lähtemään.Takana pilkistää Niskakosken riippusilta.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Riippusilta numero 1 - Niskakosken ylitys.

Riippusilta numero 1 – Niskakosken ylitys.

Pienen Karhunkierroksen varrella on kolme riippusiltaa, joista ensimmäiselle tulimme melkein heti. Niskakosken ylitettyämme ja 1,5 kilometriä kuljettuamme saavuimme Myllykoskelle. Sen jälkeen Pieni Karhunkierros haarautuu renkaaksi, jonka voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Talkaisin tullessa sama 1,5 kilometrin pätkä kuljetaan uudestaan.

Myllykoskea voi lämpimästi suositella retkikohteeksi niillekin, jotka eivät jaksa tai voi kiertää koko Pientä Karhunkierrosta. Paikalla oli esimerkiksi perheitä aivan pienten lasten kanssa. Kosken partaalla vesi kuohui niin komeasti, että vanhemmilla oli tarpeen olla silmät selässäkin.

Sisällä myllyssä oli jännittävä tunnelma. Auli löysi pöydältä jonkun yöpyjän jättämän, ruutupaperille kirjoitetun kummituskertomuksen, josta hän tosin luki vain aloituskappaleen. Siinä kirjoittaja kertoi yöllisistä kokemuksistaan myllyssä – varoituksena seuraaville. Jatkettuamme matkaa kertomus jäi kummittelemaan Aulin mieleen.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Myllykoski ja vanha mylly. Sisällä voi yöpyä lavereilla.

Myllykoski ja vanha mylly. Sisällä voi yöpyä lavereilla.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Toinen näkymä myllylle.

Toinen näkymä myllylle.

Myllykoskelta jatkoimme Kallioportin suuntaan ja ylitimme riippusillan numero 2.

Myllykoskelta voi jatkaa rengaslenkkiä kahteen suuntaan. Me ylitimme riippusillan numero 2 ja jatkoimme Kallioportille päin.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Riippusillalle sai mennä vain yksi kulkija kerrallaan.

Riippusillalle sai mennä vain yksi kulkija kerrallaan.

Syy, miksi lähdimme kulkemaan Myllykoskelta juuri Kallioportin suuntaan, oli selvä. Kun näin tekee, saa laskeutua koko reitin korkeimmat portaat alas – eikä joudu kiipeämään niitä ylös. Saattaa kuulostaa pieneltä asialta, mutta ainakin lasten kanssa ratkaisu oli todella hyvä. (Tätäkin eräs ystävällinen lukija suositteli Matkaston Facebook-sivulla käydyssä keskustelussa – kiitos hänelle! 🙂 )

Ensimmäisen kunnon evästaukomme pidimme Pyöreälammen rannalla, jossa lapset grillasivat kalkkunanakkeja. Karkkeja ei tarvinnut vielä tässä vaiheessa antaa – niitä säästelin loppumatkan väsymystä varten. Tunnelma oli ainakin vielä reipas – tuntui, että olimme vasta pääsemässä vauhtiin!

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Ensimmäinen evästaukomme Pyöreälammen rannalla.

Ensimmäinen evästaukomme Pyöreälammen rannalla.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Pyöreälammelta matka jatkui edelleen kohti Kallioporttia. Kuljimme suon laitaa pitkospuita pitkin.

Pyöreälammelta matka jatkui edelleen kohti Kallioporttia. Kuljimme suon laitaa pitkospuita pitkin.

Matkalla Kallioportin korkeimmalle kohdalle oli lukuisia portaita.

Matkalla Kallioportin korkeimmalle kohdalle oli lukuisia portaita.

Kallioportti oli omasta mielestäni mahdollisesti koko Pienen Karhunkierroksen paras osuus. On harmi, että valokuva latistaa sen näkymät – paikan päällä tunsin kulkevani taikametsän yllä. Eräässä kohtaa, vehreän rotkon pohjalla, oli ihan selvästi Totoron pesä! Korkeimmalta kohdalta avautui jännittävä, syvänvihreä näkymä.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Kallioportin huipulla.

Kallioportin huipulla.

Näkymä Kallioportilta.

Näkymä Kallioportilta.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Laskeuduimme alas. Ilman rakennettuja portaita Kallioportin alueella olisi melko mahdotonta liikkua.

Laskeuduimme alas. Ilman rakennettuja portaita Kallioportin alueella olisi melko mahdotonta liikkua.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Luonnon kauneutta pystysuoralla seinämällä.

Luonnon kauneutta pystysuoralla seinämällä.

Kallioportilta jatkoimme seuraavaan eväspaikkaamme, Harrisuvannolle. Siellä ei kuohunut eikä kohissut, vaan vesi seisoi hiljaa. Grillipaikalle oli kerääntynyt suuri joukko ihmisiä. Kaunista sielläkin oli, mutta kovin kauaa emme viivähtäneet – matkantekomme oli ollut melko hidasta ja reittiä oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. Riippusilta houkutteli onneksi lapsiakin jatkamaan matkaa.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Harrisuvanto: evästauko numero 2 - ja heti sen jälkeen riippusilta numero 3.

Harrisuvanto: evästauko numero 2 – ja heti sen jälkeen riippusilta numero 3.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Sisilisko.

Sisilisko.

Sitten vain kuljimme ja kuljimme, kunnes jostakin alkoi kuulua vaimeaa kohinaa. Sen oli pakko olla Kitkajoki! Saavuimme korkealle töyräälle, josta oli näköala Kalliosaarelle – keskellä jokea sinnittelevälle kiviselle kaistaleelle. Kitkan suurimmat kuohut olivat kuitenkin vielä edessäpäin.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Kalliosaari.

Kalliosaari.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Tässä vaiheessa piti jo turvautua keppeihin.

Tässä vaiheessa piti jo turvautua keppeihin.

Evästauon numero 3 pidimme grillipaikalla lähellä Siilastupaa, aivan Kitkajoen partaalla. Kuohut olivat täällä kovat, sillä läheinen Jyrävän köngäs puski vettä kovalla voimalla. Katselimme kumiveneitä ja kanootteja, jotka tulivat könkään suunnasta ja ohittivat meidät muutaman metrin päästä. Eivät kai ne olleet laskeneet Jyrävästä alas?

Myöhemmin luin, että Jyrävä on melojille hengenvaarallinen. Sitä ennen on rantauduttava, joten oletettavasti meidänkin näkemämme vesilläliikkujat olivat niin tehneet – tai sitten he olivat lähteneet liikkeelle vasta putouksen alapuolelta. Tiedä häntä.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Jyrävä on Suomen suurimpia vesiputouksia. Sillä on korkeutta 9 metriä.

Jyrävä on Suomen suurimpia vesiputouksia. Sillä on korkeutta 9 metriä.

Jyrävän kieppeillä Ajay kysäisi, onko meillä mukana kumilenkkejä tai teippiä. Ei ollut, vaikka yleensä pakkaan mukaan kaiken mahdollisen. Mihin niitä nyt sitten tarvittaisiin? No, ne upeat vaelluskengät olivat selvästi viimeisellä matkallaan. Toisen kengän pohjassa oleva paksu kumiosa repsotti puoliksi irrallaan ja rullautui kävellessä mutkalle jalan alle. Mietimme, voisiko sen sitoa paikalleen narulla, mutta kokeillessamme koko pohja otti ja irtosi. Se siitä sitten – eipä tarvinnut miettiä kiinnittämistä!

Kengässä oli onneksi vielä jäljellä ohut, sileä pohjakerros, johon kumiosa oli ollut liimattuna. Se oli liukas kuin mikä, mutta ainakin tiivis. Eripituisilla jaloilla hoippuroiden Ajay jatkoi sinnikkäästi matkaansa, jota ei onneksi ollut ihan hirveän pitkälti jäljellä. Muu perhe vähän hihitteli kulkiessaan.

Mieleeni muistui äkkiä elävästi vuosien takainen Islannin-matkamme: silloin molemmista kengistäni kuoriutuivat pohjat pois! Vaelluskenkien maksimi-ikä on ilmeisesti noin kymmenen vuotta. Hyvä pitää mielessä jatkoa ajatellen – varsinkin, kun meille on nyt käynyt tämä onnettomuus jo kahdesti.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Jyrävän jälkeen seurailimme Kitkajokea "vastakarvaan". Aallokkokoski on noin kilometrin pituinen.

Jyrävän jälkeen seurailimme Kitkajokea “vastakarvaan”. Aallokkokoski on noin kilometrin pituinen.

Jyrävältä Myllykoskelle alkoi askel jo hieman painaa. Toisaalta tuntui hienolta olla matkan loppusuoralla: nyt näytti selvältä, että Pienen Karhunkierroksen kiertäminen onnistuisi kaikilta! Huvittava ajatus sinänsä, sillä eihän meillä olisi muita vaihtoehtoja ollutkaan kuin päästä takaisin autollemme, joka odotti Juuman leirintäalueen parkkipaikalla…

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Pieni pätkä, ihan tosi pieni, mentiin näin. Kun mainitsin, ettei tästä lasketa kävelykilometrejä, hyppäsi lapsi sadan metrin jälkeen alas ja jaksoikin omin jaloin.

Pieni pätkä, ihan tosi pieni, mentiin näin. Kun mainitsin, ettei tästä lasketa kävelykilometrejä, hyppäsi lapsi sadan metrin jälkeen alas ja jaksoikin omin jaloin.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Ympyrälenkki lähes kierretty - palasimme takaisin Myllykoskelle portaikkojen kautta.

Ympyrälenkki lähes kierretty – palasimme takaisin Myllykoskelle portaikkojen kautta.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Siellä se näkyy - sama Myllykosken riippusilta, jonka ylitimme ympyrälenkille lähtiessä! Nyt vain toisesta suunnasta kuvattuna.

Siellä se näkyy – sama Myllykosken riippusilta, jonka ylitimme ympyrälenkille lähtiessä! Nyt vain toisesta suunnasta kuvattuna.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Myllykoskelle saapuminen tuntui lapsista varsin helpottavalta.

Myllykoskelle saapuminen tuntui lapsista varsin helpottavalta.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Mutta ensin piti kiivetä nämä portaat...

Mutta ensin piti kiivetä nämä portaat…

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Ihana mökki koskimaisemassa.

Ihana mökki koskimaisemassa.

Vihdoin saavuimme takaisin Myllykosken pihapiiriin. Ajayn toisestakin kengästä kuoriutui pohja, mikä helpotti kävelemistä jonkin verran – olivathan jalat nyt ainakin keskenään saman pituiset. Söimme loput eväät ja Auli kävi lukemassa kummitusjutun loppuun. Kaikkea sitä.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Takaisin Myllykoskella: nyt saa syödä loput keksit!

Takaisin Myllykoskella: nyt saa syödä loput keksit!

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Auli kävi sisällä myllyssä lukemassa loppuun kummitusjutun, joka oli alkumatkasta jäänyt vaivaamaan.

Auli kävi sisällä myllyssä lukemassa loppuun kummitusjutun, joka oli alkumatkasta jäänyt vaivaamaan.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Kävimme vielä ihailemassa koskea lähietäisyydeltä. Seuraamme liittyi tämä lintu. Tunnistaako joku?

Kävimme vielä ihailemassa koskea lähietäisyydeltä. Seuraamme liittyi tämä lintu. Tunnistaako joku?

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Matkaryhmämme.

Matkaryhmämme.

Pieni Karhunkierros lasten kanssa. Takaisin lähtöpaikassa! Joku koskenlaskuporukkakin saapui sinne.

Takaisin lähtöpaikassa! Joku koskenlaskuporukkakin saapui sinne.

Oli hieno tunne saapua takaisin Juumaan. Kello oli tuolloin kymmentä yli kuusi. Se tarkoittaa, että selvitimme Pienen Karhunkierroksen ajassa 7 tuntia 40 minuuttia (johon sisältyi useita perusteellisia pysähdyksiä grillipaikoilla). Vauhti oli mielestäni sopiva, sillä aikaa jäi myös luonnosta nauttimiseen hitaasti kulkien. Ei sinne juoksemaan lähdettykään.

Istuttuamme hetken kahvion terassilla jatkoimme pari sataa metriä parkkipaikalle. Vasta silloin jalkoihin iski hillitön tärinä. Olimme kiertäneet 12 kilometriä melko haastavassa maastossa, ja kyllähän sen huomasi.

Meidän aikuisten mielestä reitin kohokohdat olivat Kallioportti ja Myllykoski, lasten mielestä riippusillat ja nakkien grillaus. Itse olisin voinut kulkea vähän pitempäänkin, eikä Pienestä Karhunkierroksesta sellaisia kauhukuvia jäänyt kenellekään, etteikö uusinta joskus onnistuisi. Ehkä nyt kuitenkin huilataan ensin vähän. Kiitos Oulangan kansallispuisto upeasta elämyksestä – me palaamme vielä joskus!