Kesä alkoi merellisesti, kun teimme pienen reissun laivalla Tallinnaan. Lahden yli meidät kuljetti Baltic Queen, takaisin Helsinkiin Superstar.

Helsinkiläisinä näemme risteilylaivoja usein. Pysähdymme silloin tällöin katselemaan niiden menoa ja mietimme, että olisi kiva hypätä mukaan – sitten joskus. Tällaiset asiat kuitenkin helposti lykkääntyvät arjen kiireissä.

Kun Tallink Silja Line keväällä ehdotti meille blogiyhteistyötä, olimme tottakai heti mukana. Emme kuitenkaan ehtineet varsinaiselle toukokuiselle blogimatkalle, koska molemmilla lapsilla oli juuri silloin muuta tärkeää: kevätjuhlia ja luokkaretkiä. Toteutimmekin matkan omatoimisesti kesäkuun puolella, heti koulujen loputtua.

Olisimme voineet matkustaa Tallinnaan aikaisin aamulla nopealla laivalla, mutta meistä tuntui paremmalta ajatukselta lähteä liikkeelle vähän hitaammin, jo edellisenä iltana. Menomatkalla yövyimme siis Baltic Queenilla ja nautimme laivalla buffet-illallisen. Se oli helppo tapa saada kiinni lomatunnelmasta.

Ensimmäinen buffet-kattaus olisi alkanut jo ennen laivan lähtöä satamasta, mikä tuntui turhan kiireiseltä. Valitsimmekin mieluummin myöhäisemmän kattauksen (klo 20.30), joka sopi meille iltavirkuille oikein hyvin.

Buffetissahan on se kiva puoli, että jokainen voi koota itselleen omanlaisensa annoksen. Me aikuiset otimme enemmän alkupaloja ja salaatteja, lapset lämpimiä ruokia. Katkaravut ja graavilohi maistuvat aina laivalla, mutta nyt mukana oli myös mm. japanilaistyylisiä ruokia. Pointsit siitä – esimerkiksi wakame-salaatti oli erittäin hyvää! Sushi on kuitenkin vaarallinen tarjottava laivaolosuhteissa: kun se tehdään etukäteen ja pidetään viileässä, ehtii riisi kovettua. No, tilanteen pelastivat kyllä jälkkäripöydästä löytyneet suklaakuorrutetut tuulihatut.

Oli hienoa istua syömässä laivan keulassa ja seurata aitiopaikalta isoista ikkunoista, kuinka Tallinna lähestyi. Horisontissa näkyi vanhaa ja uutta: keskiaikaisia kirkontorneja ja ultramoderneja pilvenpiirtäjiä. Tunsimme itsemme tervetulleiksi, kun laiva parkkeerasi satamaan upeassa ilta-auringossa. Olipa ihanaa olla täällä!

tallinna-tallinksilja-blogimatka-4

tallinna-tallinksilja-blogimatka-3

Vaikka olimme jo saapuneet satamaan, jatkui ilta laivalla vielä. Me Aulin kanssa kävimme pyörähtelemässä Baltic Queenin tanssiparketilla. (Osaa se äitikin kuulkaa tanssia!) 😉 Orkesteri soitti sen verran vauhdikkaasti, että ihan hengästyimme. Tunsin itseni hyvin nuorekkaaksi.

Paluumatkalla Tallink Superstar -laivalla tunsin sitävastoin itseni hieman vanhaksi, kun lapseni halusi ostaa Victoria´s Secretin hajuveden. Jestas, ei ollut minulla sellaista 13-vuotiaana.

Laivalla Tallinnaan. Tyttöjen juttuja. Me tytöt kävimme vielä vähän pyörähtämässä tanssilattialla, niinkuin kunnon risteilyllä kuuluu tehdä. Paluumatkalla Auli osti hajuveden.

Tyttöjen juttuja. Kävimme vielä vähän pyörähtämässä tanssilattialla, niinkuin kunnon risteilyllä kuuluu tehdä. Paluumatkalla Auli osti hajuveden.

Baltic Queenilla yövyimme perhehytissä, joka oli yhdistetty kahdesta kahden hengen hytistä. Hyvin nopeasti selvisi, mikä oli tämän ratkaisun paras puoli: kaksi kylpyhuonetta! Aamulähtömme nopeutui huomattavasti, kun koko neljän hengen perheen ei tarvinnut pyöriä postimerkin kokoisessa kylppärissä yhtaikaa. (Varsinkin teini-ikäisten tyttöjen vanhemmat varmasti nyökyttelevät siellä ruudun toisella puolella.)

Nukuimme laivalla yllättävän hyvin, mikä johtui kai siitä, että seisoimme koko yön rauhallisesti Tallinnan satamassa. Eipä häirinnyt merenkäynti eikä konehuoneen jyrinä.

Paluumatkalla Tallink Superstar kuljetti Helsinkiin melkeinpä liian nopeasti. Meillä oli neljän hengen hytti (yhdellä kylpyhuoneella!), jossa emme kuitenkaan ehtineet juuri viettää aikaa. Istuimme lähes koko matkan ajan buffetissa myöhäisellä lounaalla. Valikoimaa oli hieman vähemmän kuin Baltic Queenin illallisbuffetissa, mutta aivan riittävästi siihen tilanteeseen. Jälkiruokapöytä oli todella mittava ja söimme herkkuja lähes koko kesän edestä.

Laivalla Tallinnaan. Myös paluumatkalla meillä oli hytti, jota emme ehtineet kovin kauaa käyttää.

Myös paluumatkalla meillä oli hytti, jota emme ehtineet kovin kauaa käyttää.

Seuraavissa postauksissa pääsette katsomaan, mitä kaikkea me laivamatkojen välissä Tallinnassa teimme. Luvassa on muutamia kivoja vinkkejä lapsiperheille ja kaikille muillekin, jotka tykkäävät seikkailuista. Ole mukana!

Laivalla Tallinnaan.

Kuvia meno- ja paluumatkoilta…

Laivalla Tallinnaan.

…laivoilta ja satamista.

Ja taas kerran loppukevennys. Otimme menomatkalla Baltic Queenin kannella valokuvia, joista yksi kutakuinkin onnistui. Muista näkee, että ollaan merellä…

tallinna-tallinksilja-blogimatka-6

Matka toteutettiin yhteistyössä Tallink Silja Linen ja Visit Tallinnan kanssa.