Ella, Nine Arch Bridge – SE silta

Sri Lankan Ellassa sijaiseva rautatiesilta on selfietilastoissa korkealla. Onko Nine Arch Bridge upea nähtävyys vai turhaa hypetystä? Kävimme katsomassa.

Kaikkihan ovat nähneet niitä kuvia Sri Lankasta. “Maailman kauneimman junamatkan” ja siihen oleellisesti kuuluvan sillan (Nine Arch Bridge) hehkutus on mennyt sosiaalisessa mediassa niin pitkälle, että se aiheuttaa monissa varmasti jo vastareaktion. En itsekään oikein jaksaisi enää katsoa kuvia junasta roikkuvasta pussaavasta parista tai sillan kaiteella istuvasta, jalkoja heiluttelevasta tytöstä ihanassa kesämekossa.

Matkamme Sri Lankassa oli sen verran lyhyt, ettemme saaneet kuuluisaa junamatkaa (Kandy–Ella) sopimaan aikatauluumme. Toisin sanoen valitsimme sen sijaan mieluummin muuta tekemistä. Maisemat olisivat varmasti olleet hienot, mutta niitä samoja näkee Sri Lankassa kyllä muutenkin, eikä seitsemän tunnin istuminen turisteja täynnä olevassa junavaunussa oikein houkutellut. Kun nyt kuitenkin olimme Ellassa, piti meidän tietenkin käydä katsomassa Yhdeksän kaaren siltaa.

Nine Arch Bridge sijaitsee Demodarassa, Ellan ja Demodaran asemien välissä. Vuonna 1921 valmistunut silta edustaa brittiläistä siirtomaa-arkkitehtuuria Sri Lankassa. Se on noin 91 metriä pitkä, 7,6 metriä leveä ja reilut 24 metriä korkea.

Koska tiet kiemurtelevat Ellassa vuoren rinteillä, kertyy sillalle keskustasta matkaa paljon enemmän kuin miltä kartan perusteella näyttäisi. (Tämän saman huomion teimme jo aiemminkin!) Joitakin kilometrejä ajettuamme tuktuk-kuski jätti meidät korkealle mäelle ja osoitti polkua, joka johti suoraan metsään. Sitä pitkin pääsisi kuulemma perille. Aikamme melkoista viidakkopolkua kuljettuamme näimme ensimmäisen vilahduksen sillasta.

Laskeuduimme alas ja yksinäinen, tunnelmallinen viidakkopolku vaihtui ihmispaljouteen. Sillalla keikkui muutamia selfien ottajia, mutta valtaosa ihmisistä seisoskeli sillan vieressä penkereellä meidän vieressämme. Siksi heitä ei näy kuvissa! 😉

Olimme ajoittaneet retkemme siten, että pääsisimme näkemään sillan yli kulkevan junan. Arviolta pari sataa ihmistä oli liikkeellä samalla idealla. Piti tehdä valinta: kummalta puolelta tulisi paremmat kuvat, kun juna saapuu? Teimme päätöksen sillä perusteella, että sillan kaarre näkyisi kuvassa. Aurinko oli vähän takaviistossa eli ei aivan ihanteellisella paikalla, mutta ei sitä siirtääkään voinut.

Täytyy sanoa, että silta oli kyllä hieno. Vielä upeamman siitä teki ympäröivä maisema, joka pursusi rehevää trooppista kasvillisuutta. On selvää, että hyviä kuvia saadakseen paikalle kannattaa mennä aikaisin aamulla, kun muut turistit vielä nukkuvat. En tosin tiedä, kuinka moni ajattelee samalla tavalla. Sillan tienoo alkaa olla liian tunnettu yksinäiseen vaelteluun, mikä on sääli.

Juna oli myöhässä. Odottelu sormi kameran näppäimellä alkoi puuduttaa. Lopulta kuului pillin ääni! Sininen mato kaarsi hitaasti tunnelista ja lipui editsemme. Otin muutaman kuvan ja se oli siinä.

Junan mentyä lähdimme kävelemään sillalle. Kuvia oli siinä ihmispaljoudessa aika mahdoton ottaa, mutta onneksi emme ole niin kiinnostuneita selfieistä. Eri puolilla maailmaa olen huomannut, että se säästää usein stressiltä ja mielipahalta.

Hetken kuluttua päätimme palata kaupunkiin tuktukilla, mutta niihin oli jonoa. Hinnatkin olivat korkeat paikassa, josta kaikkien oli joka tapauksessa pakko päästä pois. En tiedä kuka sen keksi, mutta lähdimmekin kävelemään rautatietunnelia kohti. Rataa pitkin pääsisimme kävellen Ellan asemalle ja siitä keskustaan – paljon lyhyempää reittiä.

Tunnelissa oli lepakoita, jotka hermostuivat metelistä. Älkää huutako, huusin lapsille. Muutamia pyrähti ilmaan mutta asettui onneksi takaisin paikoilleen. Pääsimme tunnelin läpi ja jatkoimme kiskoja pitkin ilta-auringon värjätessä ympäröivän maiseman. Lämpötila laski miellyttäväksi ja kävely oli kevyttä. Vaikka silta olikin ollut kuvauksellinen, oli tämä yksinäinen rataosuus melkeinpä retkemme parasta antia. Kiskoilla meitä vastaan tuli vain muutama muu.

Siinä kulkiessamme sanoin kuitenkin painokkaasti lapsille, ettei junaradalla koskaan, missään olosuhteissa, saa kävellä. Mitä nyt tapahtuu, on (taas) harvinainen poikkeus. Ymmärtäkää se!

Lapset ymmärsivät. Matkoilla ajetaan myös ilman turvavöitä ja sulloudutaan porukalla liian pieneen kulkuneuvoon. Räjäytellään ilotulitusraketteja ilman suojalaseja. Ajetaan mopolla niin, että taaimmainen roikkuu käsivoimin kyydissä keittiökulhoa muistuttava kypärä päässä. Kotona Suomessa elämä on ihan erilaista.

Pääsimme Ellan asemalle. Noin kymmenen minuuttia sen jälkeen sinne tuli uusi juna. Minkähän aikataulun mukaan se kulki? Olipa hyvä, että kävelimme sittenkin vähän ripeämmin.