Matkablogeissa on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua blogiyhteistyöstä. Se on tuntunut hämmentävältä, ja nyt tajuan miksi. Olen katsonut asiaa väärästä näkökulmasta!
Tunnustan: minulla on matkailutoimittajatausta. Olen kirjoittanut lehtiin lukuisia artikkeleita eri matkakohteista, ja niitä on usein edeltänyt lehdistömatka. Ne ovat niitä matkoja, joilla kaikki kulut on maksettu. Olen ollut lehdistömatkalla ainakin Thaimaassa, Marokossa, Turkissa, Mauritiuksella, Curaçaolla, Floridassa, Islannissa, Hollannissa, Sveitsissä, Kreikassa ja Kroatiassa. Luultavasti jossain muussakin kohteessa, jota en nyt muista. Maksajina ovat toimineet esim. valtioiden matkailutoimistot, matkanjärjestäjät ja lentoyhtiöt.
En ole kuitenkaan koskaan, missään yhteydessä, kertonut artikkelissa olleeni lehdistömatkalla. En ole kertonut matkustaneeni, yöpyneeni, syöneeni, juoneeni ja kokeilleeni jos jonkinlaisia aktiviteetteja ilmaiseksi toimittajaporukassa. Olen sujuvasti häivyttänyt matkaseurani ja kertonut kokemuksistani kuin olisin ollut liikkeellä yksin – omalla rahalla.
Toivottavasti tämä ei tule kenellekään järkytyksenä, mutta sellaisia ne usein ovat, ne aikakauslehtien matkailuartikkelit.
Olen jo kauan sitten oppinut, että kun kirjoittaja ei artikkelissa kerro, kenen kanssa on matkustanut – ja jos hän ei selvästikään ole matkustanut yksin – takana on luultavasti lehdistömatka. Varsinkin, jos samasta kohteesta ilmestyy parin kuukauden sisällä useita juttuja eri lehtiin. Pienellä salapoliisityöllä kaikki tulee ilmi lähikaupan lehtihyllyllä. (En tosin ole varma, kuinka hyvin suuri yleisö tämän huomaa, vai huomaako ollenkaan.)
Nyt sitten matkabloggaajan ominaisuudessa olen törmännyt keskusteluihin, joissa pohditaan, voiko bloggaaja olla vakuuttava tehdessään yhteistyöpostauksia. On mietitty mm. sitä, pitäisikö yhteistyötä tehdä ollenkaan, ja jos, niin kuinka siitä tulisi postauksessa mainita – heti alussa tai vähintäänkin lopussa. Sellaisia bloggaajia, jotka eivät kerro matkansa taustoista, pidetään epäilyttävinä.
Tämä on pistänyt mietteliääksi. Onko asia nyt sitten niin, että matkabloggaaja on rehellinen, mutta toimittaja ei? Alan kallistua siihen lopputulokseen, että näin todella on!
Matkailutoimittaja ei ole matkabloggaaja – ne ovat kaksi eri roolia. Matkablogien tyyli edustaa sellaista rehellisyyttä, jonka puuttuminen matkailuartikkeleista on aina harmittanut minua, ja siinä mielessä bloggaaminen tuntuu itselleni luontevalta. Kannatan sitä, että maksaja mainitaan. Toisaalta ymmärrän, ettei aikakauslehtien artikkeleissa ole tapana kertoa kaikkea – se nyt vain ei kuulu tyyliin.
Vaikka matkan taustaa ei mainittaisikaan lehtiartikkelissa, en usko, että maksettu matka sinänsä vaikuttaa kirjoittamiseeni. Käyn vain sellaisilla pressimatkoilla, jotka kiinnostaisivat muutenkin. Olen kieltäytynyt monista matkoista ihan jo siitä syystä, ettei kohde ole ollut riittävän mielenkiintoinen tai minulla ei ole ollut mitään kosketuspintaa matkan teemaan. Jos en pysty kirjoittamaan mukaansatempaavaa, innostunutta juttua jostakin paikasta, ei sinne kannata lähteä.
Toisaalta, lehdistömatkoilla olen kokenut paljon sellaista, jota en ominpäin välttämättä tekisi. Kuumailmapallolennot, delfiinien kanssa uiminen ja Michelin-ravintolat ovat kalliita, eikä kaikkiin paikkoihin yksinkertaisesti ole pääsyä ilman pressipassia. Tällaisten kokemusten kohdalla on myönnettävä, että lehdistömatkalla on ollut vaikutusta jutun aihevalintoihin.
Kaikki kokemukset eivät tietenkään ole olleet positiivisia. Lehtiartikkeleissa en ole arvostellut asioita kovin äänekkäästi, sillä sellainen sopii vain harvan lehden konseptiin. Jos käyntikohde ei ole ollenkaan istunut tyyliini, en ole maininnut sitä jutussa tai olen ujuttanut kritiikkini sivulauseeseen. Esim. silloin älähdin hieman, kun kohteessa oli vesipula ja golfkentällä sadettimet vihmoivat yötä päivää, jotta nurmi pysyisi mukavan vehreänä luksusresortin asiakkaille.
Allekirjoitan täysin ajatuksen, että matkablogi on parempi vaikutuskanava kuin matkailuartikkeli tai varsinkin matkailumainos, sillä bloggaajaan luotetaan enemmän – ja ihan syystä. Matkabloggaajan roolissa voin tulla lähemmäs lukijaa ja kertoa mielipiteitäni avoimemmin. Voin esimerkiksi suoraan sanoa, että jokin aktiviteetti on niin pirun kallis tai typerä, etten omalla rahalla koskaan edes harkitsisi sitä. Tai että paikaan X ei todellakaan kannata mennä, koska se on hirveä turistirysä. (Pyrin tosin alun perinkin valikoimaan kohteeni niin, etten joudu tällaista sanomaan.)
Matkailutoimittaja on omassa roolissaan huono matkabloggaaja, sillä kyseessä on kaksi eri lajia, joita pelataan erilaisilla välineillä. On varmasti mahdollista olla molempia, muttei missään nimessä samanaikaisesti. Taitavakin matkailutoimittaja epäonnistuu matkabloggaajana silloin, kun unohtaa tai ei osaa vaihtaa roolia.
Tulevaisuudessa tosin toivon, että toimittajat alkaisivat avoimuudessa yhä enemmän muistuttaa bloggaajia. Ehkä siihen suuntaan ollaan jo menossa?
11 ajatuksia aiheesta “Matkailutoimittaja on huono matkabloggaaja”
Matkabloggaajaan luotetaan, ainakin yleisesti. Suhde kirjoittajaan perustuu pidempään virtuaalituntemiseen. Tuntuu kieltämättä aina hassulta, että bloggaaja joutuu kertomaan pienimmänkin yhteistyön, vaikka lehdet usein perustuvat niihin. Eipä vaikka kauneustoimittajakaan kerro saaneensa tuotteita ilmaiseksi. Bloggaajana en halua rahaakaan vastaan kirjoittaa mitään, mistä ei muutenkaan kirjoittaisi. Luottamuksen pitää pysyä.
Itsekään en lähtisi pressimatkoille, jotka eivät minua kiinnosta. En myöskään kirjoita mitään, mitä en täysin allekirjoita. Taidan muuten arvata, mistä maasta on kyse tuossa golfkenttä vs. vesipula-jutussa. Kiinnitin samaan huomiota eräässä maassa ja esimerkiksi tuollaista golflomaa tuossa kyseisessä maassa en koskaan lähtisi hehkuttamaan blogissani, vaikka minulle maksettaisiin miljoona.
Kiitos kommentistasi, Laura! Olettaisin, että useimmat bloggaajat ovat luottamuksen suhteen samoilla linjoilla, ja se on hyvä. PS. sanotaan nyt vaikka niin, että kyseisen golfmaan nimi on mainittu tässä postauksessa… 🙂
Ehkäpä se pääosin on näin, mutta kun luen paljon niin lehtiä, erilaisia kirjoituksia ja myös blogeja niin ikävä kyllä aika paljon monet blogit on menneet sinne yleisön kosinnan suuntaan joten miten objektiivinen kukakin sitten on ja onko sillä omalla laillaan väliä jos kuitenkin kirjoittaa rehellisesti oman mielipiteensä. Olen ihan suorassa keskustelussa kuullut myös blogin kirjoittajan kommentin että en minä nyt sitä hotellia ihan ekana valitsisi, mutta kun homma maksettiin eikä se ollut huono niin miksi sitten en kirjoittaisi näin joten….mikä sitten on mitenkin. Itse antaisin krediitin lukijalle / lukijoille joka osaa ( suurimmaksi osaksi ) lukea rivien välistä. Olenko kenties outo lintu ja lukija, mutta mistä oikeasti on kyse jos niin paljon joitakin vaivaa onko se mainittu vai ei…juu ymmärrän luottamus sanan, mutta rehellisyys vaan on asia joka paistaa tai ei paista niin kuin aurinko taivaalla 🙂 🙂 ihania matkoja kaikille, maksettuna tai ei.
Kiitos Mimmu kommentista! Itselleni ei matkablogien lukijana ole oikeastaan väliä sillä, onko matka maksettu vai ei – kunhan kirjoittaja kertoo ajatuksistaan rehellisesti. Mielestäni maksaja olisi hyvä mainita jutussa, mutta jos niin ei ole tehty, luen sen kyllä sieltä rivien välistä. 😉 Pohdiskelin aihetta siksi, että edustan itse molempia kirjoittajatyyppejä, matkailutoimittajaa ja matkabloggaajaa – ja näissä kahdessa tyylilajissa tuntuu olevan eri säännöt. Yritän parhaani mukaan pysyä niistä kärryillä! 🙂
Nimenomaan, rehellisyys on se mikä kuitenkin näkyy 🙂 ja ymmärrän hyvin että moni haluaa sen mainittavan. Välillä vaan itse mietin sitä että mietitäänkö blogikirjoituksissa sitä että kirjoitetaanko sitä nyt muille blogaajille vai basic lukijalle..siksihän yhteistyökumppanit kaiketi haluaa asioita sponssata että niitä ihan tavan porukoita halutaan matkoille kohteisiin jne. joten jollain tavalla on vähän joiltakin jeesustelua se että siitä pitää aina huomautella. Säännöt ja säännöt ehkä olen vain sitä sorttia etten itse ainakaan niin niistä piittaa aina 🙂 ymmärrän toki ajatuksesi kun se on ammattina. Toisaalta lahjomattomuuskin on hyvä ja joskus sääntöjen rikkominen on ihan ok. On blogeja mitä ei jaksa juuri sen vuoksi lukea kun ollaan niin olevinaan, mutta tämähän on juuri niin kuin lukija sen kokee ja se ei aina mene kirjoittajan kanssa yksiin välttämättä. Keep on the good work!
Jotenkin matkailulehdissä olevat jutut olettaa (ainakin itse oletan) olleen maksettuja matkoja. Jos ei matkailutoimijoiden, niin viimeistään lehden kustantama reissu, näin olen ajatellut, mutta siitä huolimatta en ole koskaan oikein osannut suhtautua skeptisesti lehtien kirjoitteluihin kohteista. Niissä harvoin kun nostetaan tiettyjä tuotteita tai kohteita varta vasten esiin, kuin matkablogien yhteistyöjutuissa taas hehkutus yhden asian kohdalla saattaa olla aika suurta ja samanaikaista monesta eri tuutista. Ehkä juuri siitä syystä halutaan, että mainonta on läpinäkyvää. Lehdissä se tehdään ns. hienovaraisemmin.
Mulla on muuten blogissa sulle haaste, jos haluat osallistua! Käy kurkkaamassa: http://metalliamatkassa.com/yksitoista-asiaa-matkailusta-liebster-award/
Vautsi, kiitos Anne haasteesta! Tottakai otan vastaan – yritän ehtiä ensi viikon aikana. Mielenkiintoinen näkökulma muuten tuo, että lehtiartikkeleissa kuvatut matkat näyttävät maksetuilta. Paljon mahdollista, että näyttävätkin… Todellisuudessa niin ei aina ole – itsekin olen kirjoittanut paljon juttuja myös omakustanteisilta matkoilta. Lukijalle tämä ei välttämättä välity, ja ehkäpä moni on luullut kaikkia matkojani maksetuiksi 😉 No eipä sillä väliä ole, maksettua tai ei, kunhan sisältö vastaa kirjoittajan ajatuksia.
Tämä oli hyvä aihe! Itse aikanaan halusin nimenomaan matkatoimittajaksi, mutta eka pidempi reissu ennen opintoja kummasti avasi maailmankatsomusta. Nyt on ihan selvää, ettei musta tyylipuhdasta matkatoimittajaa saisi enää tekemälläkään, vaan ulkomaanjournalismi ois se mun juttu. Välillä näkee ihan hienostikin toteutettuja artikkeleita matkailun eettisyydestä tai vastaavasta, mutta pääasiassahan matkalehdet on täynnä kiiltokuvaa. Mun on usein vaikea mieltää muotilehtien juttuja journalismiksi ja vähän sama pätee matkalehtiinkin: jos matka on maksettu, mihin saakka juttu voi olla journalismia ja missä kulkee markkinoinnin raja? Mua ei tosiaankaan kiinnosta lukea hotelleista, ravintoloista ja paratiisirannoista. Mä ennemmin luen siitä, mitä paikallinen kulttuuri oikeasti on ja reissaajan omista kokemuksista. Onneksi sitä varten meillä on nykyään blogit 🙂 Kyllä yhteistyö ja kaupallisuus blogeissa on mulle ok, mutta juurikin siksi, että niistä kerrotaan avoimemmin ja silti postauksista löytyy omiakin mielipiteitä, kritiikkiäkin.
Hei Laura, kiitos kommentista ja anteeksi, että vastaamisessa kesti näin kauan… Olen kanssasi kaikesta aikalailla samaa mieltä, ja juuri tuollaisen pohdinnan jälkeen perustinkin lopulta verkkolehti Matkaston vuonna 2012. Halusin keskittyä kulttuureista kirjoittamiseen, en siihen mainitsemaasi turistikiiltokuvaan… Kyllähän hyviäkin matkailuartikkeleita löytyy, ja mielestäni niitä yhdistää ainakin yksi asia: paikallisen kulttuurin ja elämäntavan ymmärtäminen. Ja joo, kyllähän bloggaaminen on hauskaa nimenomaan siksi, että voi julkaista mielipiteitä, joita ei välttämättä painettaisi lehteen 😉
Hei, sen verran täytyy kyllä kommentoida tähän, kun olen itsekin kummassakin roolissa, että en ole sen enempää journalistina kuin bloggaajanakaan käynyt maksetuilla matkoilla, vaan valitsen itse kohteet ja myös maksan kuluni. Koska olen yrittäjä, matkojani eivät myöskään maksa asiakkaani eli lehtitalot.
Siinä mielessä ei voi vetää selkeää rajaa.
Yhtälailla bloggaajat kuin journalistitkin voivat käydä sponssatuilla matkoilla, tai olla käymättä. Lehteen haastatellessa pitää kertoa haastateltavalle millä asialla on, bloggaajana ei taas tietysti tarvitse edes kertoa kirjoittavansa vaikkapa jostakin hotellista.
Onneksi useimmista jutuista näkyy jo aika kauas onko ne sponssattuja, oli julkaisualusta mikä tahansa.
Kiitos Tanja kommentista ja pahoittelut, että huomasin sen vasta nyt – se oli jostain syystä mennyt roskapostiin! No nyt kuitenkin vastaan. 🙂
Selkeää rajaa ei tosiaan voi vetää, ja asiat ovat tämän jutun kirjoittamisen jälkeenkin jo vähän muuttuneet. Sisällöntuotantoala elää koko ajan.
Tuon viimeisen lauseen vaihtaisin muotoon ”Joissakin jutuissa VALITETTAVASTI näkyy se, että ne ovat sponssattuja”. Niinhän ei pitäisi olla.
Esim. itse olen tehnyt paljon samantyyppisiä juttuja sekä omalla rahalla että sponssatuna, mutta kirjoittaessani pyrin kyllä aina siihen, ettei sponssaaminen vaikuta lopputulokseen. (Minäkin muuten valitsen lähes aina itse kohteeni – olivat ne sponssattuja tai ei.)
Mutta noin yleisesti ottaen, ymmärrän kyllä hyvin, mitä tarkoitat! 😉