Pakko myöntää: Balin rannoista mikään ei luetun perusteella oikein säväyttänyt. Onneksi löysimme lopulta paikkamme: Nusa Lembongan ei pettänyt.
Pääkohteemme Balilla oli Ubud, mutta sen lisäksi halusimme kokea myös vähän rantaelämää. Käytinkin ennen matkaa paljon aikaa sopivan rantakohteen valintaan. Ensin ajattelin, että kivoista paikoista tulisi runsaudenpula. Kävikin päinvastoin: luin ja katsoin kuvia monista vaihtoehdoista eri puolilla saarta, eikä mikään ihan täysillä kolahtanut.
Totuushan on, että Balilla käy todella paljon turisteja. Ja kun turisteja on, heitä varten rakennetaan palveluita. Me taas halusimme kauas isoista resorteista, ostoskeskuksista, pikaruokaravintoloista ja yöelämästä. Halusimme rauhallisen, valkohiekkaisen rannan äärelle kauniiseen kohteeseen, jossa turismi olisi enemmänkin pienimuotoista. Ja vieläpä sopuhintaan.
Onneksi laajensin etsintää myös Balin pääsaaren ulkopuolelle, sillä sieltä, vain puolen tunnin venematkan päästä Sanurista, löytyi Nusa Lembongan. Tästä aiemmin kirjoittamastani Matkaston jutusta voit lukea viisi syytä valita se rantakohteeksi!

Lembongan sopii samoille matkailijoille, jotka Meksikossa valitsevat Isla Holboxin sen sijaan, että menisivät vaikkapa Playa del Carmeniin (ja jotka eivät jalallaan astu Cancuniin). Ehkä hassu vertaus ottaen huomioon, että maat sijaitsevat niin kaukana toisistaan. Se nyt kuitenkin tuli mieleen, koska me olemme tehneet nämä molemmat valinnat ja olleet niihin tyytyväisiä. Jos siis olet Holbox-ihminen, pidät varmasti myös Lembonganista.
Nusa Lembonganissa viehättää konstailemattomuus: siinä on sopivasti aitoutta ja rosoa. Saarella mikään ei ole liian fiiniä ja siellä on helppo rentoutua ja olla oma itsensä. Toisin sanoen: Lembonganilla käytin meikkiä ja kampasin tukkaani aivan ennätyksellisen vähän. Kai sekin on yksi hyvän loman merkki.
Nusa Lembongan on juuri sopivan pieni, vain neljä kilometriä pitkä. Jos jaksaa, siihen voi tutustua vaikka kävellen. Mekin kävelimme paljon, mutta lisäksi vuokrasimme parina päivänä skootterin. Sillä pääsikin hetkessä joka paikkaan.
Saaren rannat ovat hienohiekkaisia, mutta joillakin niistä, varsinkin laskuveden aikaan, vastaan tulee kivettynyttä korallia suurina laattoina. Värikkäitä korallinkappaleita löytyy myös rantahiekalta, samoin kauniita simpukankuoria. Trooppinen, tuliperäinen luonto on kiehtovaa eikä rantoihin heti kyllästy, sillä ne ovat eri puolilla saarta kaikki omanlaisiaan. Lyhyesti sanoen kallioisessa eteläkärjessä on voimakkaat aallot, kun taas mangroven valtaamassa pohjoiskärjessä vesi on matalaa ja tyyntä.

Monet menevät Lembonganille sukeltamaan ja snorklaamaan. Mekin harkitsimme ensin snorklausretkeä, mutta lopulta meillä oli niin paljon muuta tekemistä, että se jäi toteuttamatta. Tutustuimme saaren kaikkiin rantoihin ja kävimme veneajelulla mangrovealueella (kiva retki pienemmillekin lapsille). Ihailimme tuulisen etelärannikon upeita kalliomuodostelmia: aaltojen hakkaama Devil´s Tears oli vaikuttava näky. Pistäydyimme erikoisessa maanalaisessa talossa tai paremminkin luolaverkostossa, Gala Gala Underground Housessa. Kuljimme myös iloisenvärisen Yellow Bridge -sillan yli Ceninganin pikkusaarelle.


Mielenkiintoista oli myös vaellella ranta-alueiden ulkopuolella paikallisilla kujilla katsomassa, kuinka ihmiset Lembonganilla asuvat ja elävät. Lembongan ei ole pelkästään turistisaari – siellä on noin 5 000 vakituista asukasta, mikä on matkailijan kannalta ehdottomasti mukava asia. Löysimme lukuisia pieniä hindutemppeleitä ja ehkä vaatimattomimman koskaan näkemämme hautausmaan. Kaduilla ja rannoilla väistelimme kauniita canang sari -uhrikoreja.


Lembonganista jäi kiva fiilis. Se oli meille juuri sopiva. Tarpeeksi simppeli ja paikallinen kohde, jossa kuitenkin oli turistipalveluita vähintään sen verran kuin tarvitsimme. Ravintoloitakin löytyi mukavasti, lähinnä sellaisia rentoja paikkoja, joissa sai istua ilman kenkiä, jalat hiekassa.
Monet menevät Balilta Gili-saarille ja vannovat niiden nimeen ihanina rantaparatiiseina. Yhä enemmän olen nyt kuitenkin huomannut kirjoituksia Lembonganista, joka on huomattavasti lähempänä Balia. Toivottavasti saari säilyy mahdollisimman pitkään sellaisena kuin se nyt on.

Jos olet yhtään samantyylinen matkailija kuin me, suosittelemme Lembongania lämpimästi. Se on aivan eri maailma kuin esimerkiksi Sanur, josta näimme vilauksen siirtyessämme sen sataman kautta saarelle vievään veneeseen. Pakettimatkalla Sanurissa kannattaa ehkä jättää yö tai pari väliin “omassa hotellissa” ja varata joku rento rantamesta Lembonganilta. Päiväretkellekin tietysti pääsee, mutta ainakaan meille se ei olisi riittänyt mihinkään.
Kuusi päivää Lembonganilla hurahti kuin siivillä, ja voisimme milloin tahansa mennä uudelleen – jatkamaan siitä, mihin jäimme.
Seuraavassa postauksessa esittelen Lembonganin rannat, jotta voit valita niistä mieleisesi! 🙂













2 thoughts on “Nusa Lembongan – rantakohde juuri meille!”
Lembogan näyttäisi sen tyyppiseltä mistä mekin pitäisimme! Moni hehkuttaa Balia, mutta olen sitä tutkiessani ollut todella kahden vaiheilla, että haluanko matkustaa tuonne. Pidän enemmän sellaista kohteista, joissa on aitoa elämää tallella. Tuo Isla Holbox -Playa del Carmen -vertaus sai minut ainakin kiinnostumaan, koska olet ehdottomasti enemmän Holbox-tyyppiä. Me palasimme juuri Malediiveiltä ja sielläkin ihastuimme eniten vähemmän turistien valtaamaan saareen.
Kiitos kommentista Christa. Balilla on kyllä paljonkin paikallista kulttuuria jäljellä (varsinkin pohjoisosissa/sisämaassa), mutta suosituimmat rantapaikat ovat aika lailla turistien valtaamia. Kannattaa siis valita huolella, mihin menee. Lembongan oli rauhallinen, vaikka ei sekään tietenkään mikään autio paratiisi ole. 😉 Me kyllä tykkäsimme.