Turun saaristossa kulkeva Saariston rengastie on Suomen ihastuttavimpia autoreittejä – kesäisin. Kuka sinne muka talvella lähtee ajelemaan? Me lähdimme – ja yllätyimme.

Ei meidän pitänyt ollenkaan lähteä saaristoon. Jouduimme sinne sattumalta, kun ylimääräinen lomaosakeviikkomme oli menossa vanhaksi. Paraisilla sijaitseva Holiday Club Airisto oli Suomen ainoa paikka, jossa oli niin lyhyellä varoitusajalla vapaana meille sopiva huoneisto.

Innostuin kuitenkin nopeasti ajatuksesta. Monta vuotta sitten ajelimme Saariston rengastiellä kesälomalla. Miltähän siellä näyttäisi tammikuun hyytävässä pakkasessa? Ahdoimme auton kukkuroilleen talvivarusteita ja lähdimme katsomaan.

Airisto Spa oli juuri niin kiinni kuin se talvella voi olla. Pakkanen puri kovaa, ja pelkkä lumihuuruisten aurinkotuolien katsominenkin kauhistutti. Nyt uikkarit päälle, lapset vitsailivat. Olimme pukeutuneet kaksiin päällekkäisiin lämpökerrastoihin ja toppavaatteisiin, joissa pystyimme juuri ja juuri käymään pienellä kävelyllä. Tämä on varmaan heinäkuussa ihana paikka, tunnelmoin kylpylän tyhjällä terassilla.

Ilma oli kylmennyt vuodenvaihteessa harvinaisen nopeasti, eikä luonto ollut oikein vielä ehtinyt mukaan. Kahdenkymmenen asteen pakkasessa meri oli vielä aivan auki ja höyrysi satumaisesti. Merisavua. Julkaisin siitä kuvia jo edellisessä postauksessa, joka on kerännyt ennätysmäisen paljon Facebook-tykkäyksiä.

Lunta ei ollut juuri nimeksikään, mutta tuskin olisimme kovin paljoa niissä lämpötiloissa hiihtäneet. Alpo oli ainoa, jolla oli suksisetti edes mukana. Olihan sitä päästävä hetkeksi käyttämään. Soratiellä kivet raapivat liikaa, mutta Airiston laiturialueelta löytyi leveä, suora pätkä, jota pääsi sivakoimaan ees taas. Suksi luisti yllättävän hyvin sileän puun päällä.

Sitten saunoimme, poltimme puita takassa ja kävimme ihailemassa meren jäätymistä (20 minuuttia kerrallaan). Mitäpä sitä muuta tekisi purjeveneparatiisissa tulipalopakkasella?

Kun mieli teki Airistolta muihin maisemiin, pakkasimme itsemme ja toppavaatteemme Volvoon ja hurautimme Nauvon lossille.  Siitä alkoi hyytävä mutta kaunis automatka merisavun ympäröimään kylmään maisemaan.

Nauvo – Nagu

Parainen–Nauvo-lautta kulkee talvisinkin yllättävän lyhyin vuorovälein: joka viidestoista minuutti. Matkan pituus on 1664 metriä ja se kestää kymmenisen minuuttia. Kohta olimme jo vastarannalla, josta jatkoimme suoraan Nauvon kirkonkylälle.

Piipahdus Nauvon satamassa, tuossa ihanan kesäisessä purjeveneilijöiden mekassa, jäi melko lyhyeksi. Helkkari että siellä oli kylmä! Kirkon ympäri teimme pikaisen pyrähdyksen, jonka jälkeen siirryimme lämmittelemään sisätiloihin: hyödynsimme Salen ja Alkon palveluita ja kävimme syömässä SEO-huoltoasemalla. Niin meidän tyyliä.

Korppoo – Korpo

Nauvon kirkonkylältä jatkoimme saaren toiseen päähän, josta pääsee lautalla Korppoon puolelle – talvisinkin noin parinkymmenen minuutin vuorovälein. Lauttareitin pituus on 792 metriä eikä ylitys montaa minuuttia kestä. Sen verran kuitenkin, että ehdimme ulos autosta ottamaan kuvia koko reissun hienoimmassa auringonpaisteessa. Merisavu näytti valossa upealta!

Muistin Korppoon idyllisenä kesäsaarena vuosien takaa. Yövyimme silloin pienessä metsämökissä, jonka vuokrasimme joltakin paikalliselta hetken mielijohteesta. Edellisen yön olimme viettäneet Nauvon leirintäalueella teltassa, ja toinen telttayö heti perään ei kai houkutellut. Nyt noista ajoista tuntui olevan ikuisuus – myös ilmastollisesti.

Pysäköityämme kaupan parkkipaikalle (kyllä, Korppoostakin löytyi joku ihan pätevä marketti!) totesimme taas, että ulkona oli aivan helkkarinmoisen kylmä. Kävimme lähes juosten Korppoon kirkolla (kiinni) ja sen jälkeen viiletimme yhtä kovaa kyytiä Matkahuoltoon lämmittelemään. Kahvi ja kuuma kaakao pelastivat meidät, jäätyneet matkalaiset.

Matkahuollon kanssa samassa rakennuksessa toimi kauppa, jossa oli myynnissä käsittämättömät määrät ajanvietettä. Lautapeli- ja palapelilaatikoita kokonaisina vuorina. Käsityötarvikkeita joka lähtöön. Nyt tiedän, mitä korppoolaiset tekevät kylminä talvi-iltoina. He pelaavat seurapelejä ja askartelevat! Miten mukavan vanhanaikainen ajatus – toivottavasti se on totta.

Houtskari – Houtskär

Emme kestäneet ulkona enempää vaan sullouduimme taas vanhaan Volvoomme, joka onneksi suostui pakkasesta huolimatta toimimaan. Autossa istumisessa on tietenkin ideana, että sillä liikutaan, joten hurautimme saman tien seuraavaan lauttarantaan. Sieltä pääsi Houtskariin.

Tässä kohtaa jouduimme suorittamaan matemaattisia laskelmia. Talviaikaan koko rengastie ei ole auki, vaan Paraisilta tullessa Houtskari on sen päätepiste. Lauttamatka oli huomattavasti pitempi kuin edelliset – 30-35 minuuttia – ja vuorovälit paljon harvemmat. Jos halusimme päästä takaisin Korppoon puolelle ennen pimeän tuloa, ei saanut turhia aikailla.

Isoon lauttaan tuli vain muutama auto. Kun rampit kolahtivat kiinni, mieleen hiipi vähän hermostuttava ajatus: mitä jos olimme katsoneet vääriä aikatauluja? Jospa lauttoja ei enää kulkisikaan takaisinpäin ja joutuisimme jäämään saarelle yöksi? Olikohan siellä kauppoja? Oliko meillä bensaa? Mitä jos moottori sammuisi pakkasessa? Ja niin edelleen.

Lautalla kuitenkin rentouduimme. Se oli isompi kuin edelliset, ja siinä oli yläkerrassa suuri, lämmin kahvilatila. Siellä oli mukava istuskella maisemia katsellen. Jos joutuu olemaan merellä hyytävässä pakkasessa, kannattaa se nimenomaan tehdä tällaisella lautalla lasien takana.

Myös Houtskari oli meille ennestään tuttu – olimme yöpyneet sielläkin kesäreissullamme, leirintäalueella teltassa. Nyt oli vähän eri meininki. Ajoimme halki hyisten peltomaisemien, joita kodikkaan näköiset puutalot täplittivät. Kirkonkylän miljöö oli hyvin kaunis – kaunein siihen asti näkemistämme.

Äkkiä eräässä Kyltissä luki Uimaranta, ja meille tuli selittämätön halu ajaa sinne. Pysäytettyämme auton aloin lähes huutaa – niin kaunista siellä oli. Merestä nouseva vesihöyry, merisavu, oli tarttunut valkoisena hahtuvana veden lähellä kasvaviin heinänkorsiin ja puiden oksiin. Näpsimme sormet kohmeessa pari valokuvaa muistoksi upeasta maisemasta. Ajay riisui kuvan oton ajaksi pipon päästään, mikä oli varsin rohkea teko.

Tammikuussa päivä on lyhyt – hämärä alkaa hiipiä jo kolmelta. Ajoimme vielä vähän eteenpäin ja ylitimme Kivimon salmen pienellä lautalla, joka oli kuin edestakaisin liikkuva tienpätkä. Siinä ei ollut aikatauluja – se liikkui silloin, kun matkustajia tuli. Olimme ainoat.

Emme jatkaneet paljoa pidemmälle vaan käännyimme Korppoon lautta-aikataulun pakottamina takaisin. Emme halunneet myöhästyä ja odotella puoltatoista tuntia. Kivimon lautan kuljettaja sai liikuttaa tienpätkää toistamiseen. Ehkä hänenkin oli kiva saada jotain tekemistä!

Saariston rengastie olisi jatkunut eteenpäin, mutta tämä matka sai nyt riittää. Mielessä siinsivät jo sauna ja takka Airiston mökillä.

Paluumatka oli maaginen. Istuimme Houtskari–Korppoo-lautan kahviossa ja katselimme, kun päivän viimeinen valo hiipui hämäräksi. Meidän lisäksemme siellä oli yksi ainoa muu matkustaja, joka ennen Korppooseen saapumista kiskoi jalkaansa toppahousut.

Korppoon läpi ajoimme hämärässä, Nauvon läpi pimeässä. Ainoa miinuspuoli saariston talvessa on kylmyys ja lyhyt päivä. Ja niistäkin selviää.

Tämä oli toinen ja samalla viimeinen saaristo-juttu. Seuraavaksi siirrymme taas aivan päinvastaisiin olosuhteisiin, kun postaukset Intian Keralasta jatkuvat pienen tauon jälkeen. Olethan mukana!

Jos tykkäät seikkailuistamme, käy seuraamassa meitä myös Facebookissa. 🙂