Anteeksi, missä täällä myydään alkoholia? Ai hitto miten tuntui nololta, kun kesken kysymyksen tajusi sen olevan vähän sopimaton. 

Matkamme Keralassa on nyt edennyt tässä blogissa historiallisesta Fort Kochista ihanan vehreään Kumarakomiin. Ennen kuin annan sen jatkua kolmanteen etappiimme (Alleppey), haluaisin vielä julkaista joitakin sekalaisia valokuvia Kumarakomista ja läheisestä Kottayamin kaupungista, jossa pistäydyimme bussilla.

Mutta mitä näistä paikoista kertoisin? Kumarakom on pieni, turistien suosima paikkakunta, jolla sattuu olemaan kaunis sijainti backwaters-kanavien varrella. Kottayam puolestaan on meluisa eteläintialainen kaupunki, jossa ei ollut oikeastaan muuta mainittavaa kuin vanha hindutemppeli.

Tarkemmin ajatellen yksi asia jäi kyllä Kumarakomista lähtemättömästi mieleen –  kerronpa sen nyt sitten tässä!

Ei siinä sinänsä mitään kummallista ollut – mieheni vain halusi ostaa pullon olutta. Ihan ymmärrettävää kuuman kosteassa ilmastossa. Lähdimme siis selvittämään, mistä tätä maltaista juomaa voisi hankkia.

Kaupoissa sitä ei ainakaan ollut, joten oli kysyttävä neuvoa. Missä täällä myydään alkoholijuomia? Taksiaseman kopperossa istuneet kaksi miestä ojensivat sormensa, ennen kuin kysymyksen viimeinen tavu oli päässyt edes ilmoille, ja osoittivat kumpikin rytmikkäästi samaan suuntaan. Menkää tuonnepäin! Tai siis enhän minä ole käynyt ostamassa, mutta naapuri kertoi, heidän ilmeensä tuntui sanovan.

Kysyimme tietä vielä pari kertaa satunnaiselta ohikulkijalta. Anteeksi, mistä täältä saa alkoholia? Jokainen vastaantuleva mies, jonka pysäytimme, ojensi salamannopeasti kätensä ja viittoi meille suuntaa. Kaikki tiesivät – paitsi me. Olimme koko perheen voimin viinaa metsästämässä keskellä päivää. Eikun siis yhden olutpullon olisimme vain ostaneet, halusin huutaa perään.

Tulimme pitkän, hikisen kävelyn jälkeen alkoholinmyyntipaikalle. Se oli hotelli. Ilolientä ostaakseen oli kierrettävä rakennuksen sivuovelle. Siellä oli jonkinlaiselta ravintolalta näyttävä sali, jossa oli tummennetut, lähes mustat ikkunat. Se näytti kirkkaassa auringonpaisteessa, iloisessa ja värikkäässä ympäristössä, hyvin oudolta.

Marssimme kaikki yhtenä letkana reippaasti sisään, samaan tapaan kuin olisimme menneet ruokamarkettiin. Tummien ikkunoiden takana salissa oli kuitenkin aivan pimeää ja paikka näytti suljetulta.

Yhtäkkiä säpsähdin: jestas, tuossahan istuu joku! Ravintola ei ollutkaan kiinni, siellä oli asiakkaita. Varmaankin sähkökatkos? Kellään ei kuitenkaan näyttänyt olevan kiirettä tehdä asialle mitään.

Kuljimme pimeän salin läpi erikoisen surumielisen taustamusiikin soidessa ja änkeydyimme koko perhe ahtaaseen takahuoneeseen, jossa oli valot päällä. Bingo! Monenlaisia alkoholijuomia pahvilaatikoissa. Pengoimme esiin peräti kaksi erilaista olutta, jotain paikallista merkkiä. Ne olivat lämpimiä – trooppisessa ilmastossa suorastaan kuumia. Katselin myös pölyistä viinipulloa, mutta laskin sen käsistäni huomatessani hinnan: 25 euroa. Siis intialaisesta viinistä? Antaa olla.

Maksoimme vähän turhan kalliit oluet ja poistuimme uudestaan salin läpi vitsaillen samalla alkoholin korkeista hinnoista. Valot eivät edelleenkään olleet päällä ja siellä täällä yksittäin istuvat asiakkaat tuijottivat hiljaa ja liikkumatta eteensä. Työnsimme painavat ovet auki ja pääsimme jälleen kirkkaaseen päivänvaloon, joka melkein sokaisi. Olipa erikoinen kokemus, sanoin.

Silloin Ajay kertoi, ettei sisällä ollut sähkökatkosta. Siellä istuttiin piileskelemässä.

Vaikka tiesin, ettei alkoholi ole Intiassa mikään seurustelujuoma, en ollut tullut ajatelleeksi, että sitä mentäisiin ”nauttimaan” niin anonyymina – ja ilottomissa puitteissa. Kovaääninen ostosreissumme oli siis sopinut synkkään saliin harvinaisen huonosti. Ja että koko perhe änkeytyi sinne paheen pesään, ihan takahuoneeseen saakka, niitä pulloja hypistelemään! Kaikkea sitä.

Keralan alkoholilainsäädäntö on tiukka. Osavaltiossa on perinteisesti juotu eniten alkoholia koko Intiassa, ja paikallisten päättäjien mielestä tästä on kaiketikin aiheutunut liikaa ongelmia: he aikovat kieltää alkoholin myynnin asteittain kokonaan seuraavan kymmenen vuoden aikana!

Täytyy myöntää, etten tiennyt  tätä etukäteen. Eikä tiennyt pohjoisintialainen puolisonikaan – Amerikassa ja Euroopassa vietetyt kepeän vapaamieliset vuodet ovat kai tehneet tehtävänsä, kun hän oletti noin vain hakevansa itselleen Kingfisherin. No, kallisarvoiset pullot kuitenkin saatiin, ja ne viilenivät  lopulta oikeaan lämpötilaansa hotellimme jääkaapissa.

Haluan huomauttaa, että minähän en edes JUO olutta. Siiderin olisin voinut ostaa, mutta sellaista ei ollut tarjolla. Ajay nautti molemmat pullot yksin. Ei toki samana iltana – se nyt olisi jo ollut liikaa!

Tarinaan ei valitettavasti ole mitään kuvitusta, mutta tässä yleisiä näkymiä Kumarakomista ja Kottayamista. Ihan tavallista elämää, johon kuuluu myös se pimennetty viinanjuontiluola. Epäilemättä useampikin.