Väitän: suomalainen ei edelleenkään ymmärrä, mistä koronapandemiassa on kyse – koska on tähän asti päässyt siitä niin helpolla.

Matkailusta kirjoittavana toimittajana ja sisällöntuottajana olen aina suunnitellut seuraavia matkojani. Aina paitsi viimeiset kohta kaksi vuotta. Koronapandemia toimii nyt vedenjakajana elämässäni.

Moni muu tuplarokotettu matkustaa jo ulkomaille. Pääseehän sinne! Mikä ihme minuakaan enää pidättelee, jos matkailu kerran on niin tärkeää?

On jotakin, jota ette tiedä. Kaunistelematta kerron nyt, että keväällä 2021 suomalais-intialainen perheemme koki kovia. Viisi Pohjois-Intiassa asuvaa sukulaistamme KUOLI KORONAVIRUKSEEN lyhyen ajan sisällä – heidän joukossaan meille hyvin läheinen henkilö.

Järkyttävän ja kaoottisen tilanteen teki helpommaksi kestää vain se, että lähes jokainen muukin perhe noilla seuduilla koki samanlaisia menetyksiä. Tuona keväänä yksi ihmiskerros pyyhittiin pois kuin teksti liitutaululta märällä sienellä, nopeilla vedoilla. Yksityiskohtiin menemättä, se oli etäyhteyksien päästäkin todella rajua ja traumatisoivaa seurattavaa.

Olen käynyt noita tapahtumia mielessäni läpi nyt puolisen vuotta. Olisin voinut kirjoittaa aiheesta, sillä minulla oli paljon epävirallista tietoa, jota mikään lehti ei tuonut esiin. En kuitenkaan silloin pystynyt, ja nyt en enää edes halua palata tuohon aikaan. Haluan vain unohtaa sen.

Ole onnellinen, jos et ole joutunut tekemisiin sellaisten asioiden kanssa.

Suomessa ei ainakaan vielä ole ollut vakavaa koronapandemiaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Resurssit ovat riittäneet eikä ihmisiä ole jätetty hätätilanteessa omilleen. Satunnaiset tuntemattomien ihmisten kuolemat on ollut helppo selittää mielessään omasta elämästä irrallisiksi asioiksi: varmasti jotakin riskiryhmää. Ei tämä koske minua, perustervettä ihmistä. Ja jos joku hätä tuleekin, menen tietysti sairaalaan.

Niin, me Suomessa emme ole pandemian aikana joutuneet kokemaan sitä tilannetta, ettei virallista apua saa mistään. Sillä hetkellä ihminen saattaa esimerkiksi googlettaa mustan pörssin happipulloja, soitella Twitteristä löytyvään puhelinnumeroon ja maksaa tuhansia euroja tuntemattoman ihmisen pankkitilille ihan vain sen takia, että johonkin on pakko tarrautua. (Esimerkkejä tosielämästä.)

Intian kohdalla terveysjärjestelmän romahtamisen ymmärtää, mutta kuinka moni on valmis myöntämään, että resurssit voivat loppua myös Euroopassa?

Marraskuussa 2021 sähköpostini sisältö on näyttänyt siltä kuin koko pandemia olisi Suomessa jo päättynyt. Olen saanut kutsuja lukuisille lehdistömatkoille ja erilaisiin tilaisuuksiin – ehkä enemmän kuin koskaan. Sosiaalisessa mediassa näen kuvia iloisista ihmisistä halailemassa toisiaan tapahtumissa ja juhlissa, joihin minäkin olisin kyllä voinut osallistua.

Matkailuala yrittää ymmärrettävästi elpyä, ja mieleni tekisi kovasti hypätä mukaan. Pandemia ei kuitenkaan ole meillä Suomessa ohi vaan pahimmassa tapauksessa vasta alkamassa.

En halua enää uudelleen käydä läpi sitä järkyttävää tilannetta, joka keväällä lamautti kuin isku vatsaan. Koska minulle on tärkeää tavata riskiryhmiin kuuluvia läheisiäni, vältän edelleen tarpeettomia kontakteja muihin ihmisiin. Hirveintä olisi, että tartuttaisin jonkun – oman läheiseni tai sinun läheisesi – menojeni takia. Voin siis hyvin olla matkustamatta ja käymättä tilaisuuksissa, jos sillä tästä selviämme.

Ehkä sahaan kirjoituksellani omaa oksaani, sen lisäksi että olen järjestelmällisesti kieltäytynyt kaikista työmatkoista, joita on tullut eteeni. Nyt on kuitenkin näin. Olen mielelläni taas käytettävissä, kun se on turvallista kaikille!

Tuon tämän nyt esiin kahdesta syystä.

1) Tilanteen pitkittyessä mieleeni on hiipinyt ajatus: alkaako näyttää erikoiselta, että olen näin kauan poissa matkailualan geimeistä? Pääsenkö vielä joskus takaisin?

2) Koronan takia olen ollut pitkään täysin jumissa kirjoittamisen kanssa ja haluaisin päästä siinä eteenpäin uusilla aiheilla. Se ei onnistu, ellen ensin käsittele tätä vaikeaa asiaa.

Valitettavasti Intian tapahtumat hiipivät taas mieleeni, kun seuraan tartuntojen nopeaa kasvua Suomessa ja muualla Euroopassa. Kun tämä koettelemus on joskus ohi, voimme toivottavasti sanoa: ”Sama pandemia hipaisi Suomeakin, muttei koskaan ryöstäytynyt meillä käsistä.” Nyt jokainen voi vaikuttaa siihen, miten käy.

Suurin pelastus minulle näinä aikoina on ollut talomme Villa Matkasto, joka tuo iloa elämään joka kerta siellä käydessämme. Jos en ensi vuonnakaan pääse matkoille, olen aivan tyytyväinen hoitaessani puutarhaa Tammisaaressa. Nuorempana ajattelin, että ulkomaille on pakko päästä. Nyt ymmärrän, ettei elämä ole niin mustavalkoista. Yhden tärkeän asian voi korvata toisella ja olla silti onnellinen.

Matkustan ja juhlin taas, kun on sen aika.


Jutun kuvana on vanha otos niiltä ajoilta, kun Finnairin iltalento Delhiin kutsui meitä. Samanlaisina nuo ajat eivät enää palaa.

Ja vielä: ottakaa rokotukset ja ennen kaikkea pitäkää turvavälejä, että pääsemme joskus eteenpäin tästä tilanteesta. Suomessa todetaan nyt päivittäin reilusti yli tuhat uutta koronavirustartuntaa ja Keski-Euroopan tilastot antavat viitteitä jatkosta. Kun tosipaikka tulee, toivoisi jokainen olleensa varovaisempi. Delhin tilannetta seuranneena voin sanoa, etteivät karuimmatkaan uutiset kerro koko totuutta pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta.

Lopetan tämän aiheen nyt tähän.