Riisiterasseja tunnelin päässä

Nyt rysähti ja kunnolla. Uskalsimme viimein suunnitella elämää vähän pidemmälle – ja varasimme unelmamatkan!

Edellisessä postauksessa kirjoitin surkeasta vuodestamme 2016. Olin jo siinä vaiheessa päättänyt, ettei tästä seuraavasta saa tulla samanlaista. Halusin katsoa pidemmälle tulevaisuuteen kuin vain parin viikon päähän ja tehdä upeita suunnitelmia – niinkuin muutkin ihmiset tekevät.

Meillä on takanamme monta rankkaa vuotta yrittäjinä. En nyt niinkään puhu omista tekstitöistäni, jotka ovat pienimuotoista harrastelua Ajayn firman kuvioihin verrattuna. Olemme eläneet elämäämme parin viikon pätkissä, sillä koskaan ei voi tietää, mitä hetken kuluttua tapahtuu.

Ennen joulua jouduimme pakosta pysähtymään ja arvioimaan tilannettamme, sillä tajusimme, ettemme olleet enää balanssissa. Ja kun pysähdyimme, valaisevin oivallus oli tämä: elämä, varsinkin yrittäjän elämä, on sekavaa sirkusta kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Mitään seesteistä jaksoa ei ole eikä tule. Jos jäämme odottelemaan sopivaa hetkeä toteuttaa haaveitamme, koko elämä ehtii mennä ohi.

Aika monta vuotta on jo kulunutkin lähes paikallaan junnaten. Nyt päätimme ottaa vähän vahinkoa takaisin ja tehdä enemmän sitä, mistä nautimme: matkustaa.

Olen jo pitkään huvikseni leikkinyt Skyscannerilla, joka on kuin koukuttava tietokonepeli. Kun sitä tarpeeksi renklaa edestakaisin erilaisilla kombinaatioilla, saattaa ruudulle ilmestyä uskomattomia tarjouksia. Olen sen verran ahkera renklaaja, että bongasin Qatar Airwaysin tammikuun mega-alen jo ennen kuin se levisi sosiaaliseen mediaan. Hetken kuvittelin päässeeni osalliseksi salaisesta tiedosta, ja se alkoi vähän poltella näpeissä.

Eihän siinä kauaa kestänyt, kun tieto tavoitti muutkin. Koska seuraan paljon erilaisia matkailusivustoja, alkoi Qatar Airwaysin mainoksia tulvia feediini joka tuutista. Epäilemättä niitä näkyi muillekin.

Uuden filosofiamme mukaan heittäydyimme rohkeasti tilanteeseen: nyt tai ei koskaan. Oli kiire poimia meille sopivimmat lennot, ennen kuin joku muu ne nappaisi. Yhtäkkiä olimme tärisevin käsin ostaneet liput.

Lähdemme lokakuussa, syysloman aikoihin, BALILLE!

Tämä on ensimmäinen kerta seitsemään vuoteen, kun suunnittelemme elämäämme näin pitkälle, ja se tuntuu mielettömän hyvältä. Tunnelin päässä näkyy vihdoin valoa – ja Balin riisiterasseja.

Kaiken epävarmuuden vuoksi äkkilähdöt tuntuivat meille aiemmin ainoalta mahdolliselta tavalta matkustaa. Balin matkan kohdalla rohkein tekomme olikin varata se yhdeksän kuukauden päähän. Se tarkoittaa, että meidän täytyy olla hengissä vielä lokakuussakin. Vähän jännittää, onko meillä silloin enää rahaa. Mutta hei: ihmisellä, joka on maksanut neljän hengen lennot paratiisiin (ja takaisin), on aika pirun suuri motivaatio klaarata sinne saakka! Todennäköisesti pidemmällekin.

Matkan varaaminen pitkän ajan päähän tuo elämään myös ryhtiä ja saa ajattelemaan kauaskantoisemmin. On jotain, mitä suunnitella ja odottaa. Jotakin, joka saa arjen keskellä hymyilemään salaa. Te muut olette varmaan tienneet tämän koko ajan, mutta itseltäni asia on päässyt hulluina yrittäjävuosina unohtumaan.

Luulen, että tästä lähtien haluan pitää aina ainakin yhden pienen matkan varattuna kauempana tulevaisuudessa. Porkkanana, jota kohti tällainen aasikin jaksaa taivaltaa.

Vanhat ajatusmallit istuvat kuitenkin tiukassa. Kohta meillä luultavasti käydään seuraavanlainen keskustelu (roolit miten päin vain):

– Koko ensi viikkokin on ihan auki. Eihän me voida millään tietää, mitä joskus lokakuussa tapahtuu!

– Mutta mehän tiedetään: me mennään silloin Balille!

Kun matkamme varmistui, ajattelin innoissani hankkia meille Eat Pray Love -elokuvan, joka on osittain kuvattu kohteessamme. Olin jo menossa tilaamaan sitä netistä, kun Auli ystävällisesti valisti, että hyllyssämme on jo kyseinen elokuva. Siis mitä, onko? Kuka sen on sinne hankkinut? Jos olisin tämän tiennyt, olisin katsonut sen jo moneen kertaan! Olen varma, että kyseessä on enne.

Seuraavaksi saatamme innostua varaamaan kesälomalennot.