Koronavuosi 2020 huipentui ehkä elämämme parhaaseen päähänpistoon. Jatkossa vaeltelemme Tammisaaren vanhankaupungin kauniilla kujilla.

Koronapandemiasta on seurannut monenlaisia muutostarinoita. Jotkut ovat vaihtaneet alaa, hankkineet koiranpennun tai ostaneet kesämökin. Meidänkin elämässämme korona aiheutti lopulta ainakin yhden suuren muutoksen, josta kerron nyt.

Olen jo vuodesta 2001 mieltänyt itseni matkailutoimittajaksi, ja voitte kuvitella, kuinka elämäni korttipakka meni sekaisin tämän myllerryksen keskellä. Olen joutunut miettimään identiteettiäni uudelleen. En ole siitä paljonkaan kirjoittanut, sillä minulle helpompi tapa käsitellä asiaa on ollut hyväksyä tilanne äänettömästi, olla positiivinen ja keskittyä johonkin muuhun.

Totuus on kuitenkin, että elämäni on pyörinyt tavalla tai toisella matkailun ympärillä jo vuosikymmeniä. Vaikken ole edes matkustanut kovin usein, olen ajatuksissani keskittynyt niihin lyhyisiin jaksoihin vuodesta, kun olen ”jossain”. Matkojen suunnittelu ja niiden odottaminen on ollut aina jännittävää ja inspiroivaa. Elämän suola ja sokeri.

Olen jopa järjestänyt oman ja samalla perheeni arjen pitkälti sen mukaan, että ”saatamme lähteä jonnekin”. Meillä ei esimerkiksi ole ollut lemmikkejä eikä pahemmin edes huonekasveja, vaikka rakastan niitä. Kasveja joskus yritin, mutta ne aina kuolivat ollessamme reissussa. Emme ole myöskään panostaneet kalliiseen kodin sisustukseen, sillä niillä rahoilla on aina saanut neljän hengen lentoliput jonnekin. Mökkiä tai loma-asuntoa emme ole tarvinneet – milloin muka ehtisimme käyttää sitä?

Mutta mutta. Juuri kun olimme kotiutuneet Tunisiasta helmi-maaliskuun vaihteessa, tuli äkkipysäys. Ensimmäiset merkit siitä näimme jo lentokentällä, kun meiltä mitattiin kuumetta. En olisi voinut silloin kuvitella, kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia koronaviruksella olisi matkailuun ja vähän kaikkeen muuhunkin.

Aluksi se ei paljoakaan haitannut. Oma elämäni muuttui yllättävän vähän, sillä olen jo yli 15 vuotta tehnyt töitä yrittäjänä kotitoimistolla. Oli oikeastaan mukavaa, kun muu perhe jakoi arkea kanssani etätöiden ja -koulun merkeissä. Saivatpahan nähdä, millaista se on. Aloimme myös tehdä säännöllisiä metsälenkkejä, mikä oli virkistävää.

Syksyllä maailman piti palata ennalleen. Hiljalleen kuitenkin tajusimme, ettei niin kävisikään ihan hetkeen. Uudenlaiset ajatukset alkoivat vallata alaa. Mitäs nyt?

Ajay oli miettinyt jonkinlaisen kakkoskodin hankkimista jo ainakin vuoden tai pari: selannut netti-ilmoituksia puolitosissaan. Hän näki itsensä rentoutumassa ja rauhoittumassa pellon laidalla sijaitsevassa vanhassa talossa, luovien projektiensa parissa. Minä taas en ollut ollenkaan kiinnostunut sellaisesta pellonlaidan talosta. Kuvittelin itseni märissä villasukissa laholla kuistilla katselemassa tihkusadetta ja kyllästymässä tylsyyteen. Halusin viettää lomani matkustellen maailmalla. Emme siis paljoakaan keskustelleet koko aiheesta.

Elokuun lopussa, kun syksy avautui koronatilanteen valossa masentavan näköalattomana, kuulin itseni eräänä päivänä sanovan: ”No näytä nyt niitä taloja!” Katsoimme yhdessä netistä ja tein haun omilla kriteereilläni. Jos ostaisin nyt talon – siis en tietenkään ole ostamassa, mutta jos ostaisin, niin… jaha, tällaisia sieltä tuli!

Olen aina ihaillut vanhoja puukaupunkeja kuten vaikkapa Porvoota, Loviisaa ja Hankoa, mutta erityisesti Tammisaaresta olen pitänyt ihan valtavasti. Siellä olikin sopivasti myytävänä kaksi keskustakohdetta. Kuten arvata saattaa, seuraavana viikonloppuna ajoimme Tammisaareen (lapsilta salaa) ja kävimme ihan vain mielenkiinnosta katsomassa noita taloja.

Se ensimmäinen ei oikein sytyttänyt. Toisen ostimme!

Villa Matkasto

Se nyt vain on niin, että jotkut asiat pitää tehdä tunteella. Rysäyttää kerralla niin että pamahtaa. Antaa itselleen lupa elää täysillä! Sillä kun sen teimme, tajusimme, ettemme olleet vuosiin eläneet rohkeasti, jarrutelleet vain. Olimme unohtaneet, kuinka mahtava tunne on olla innoissaan ja kauhuissaan samanaikaisesti.

Ihan niin nopeasti se ei tietenkään käynyt, mutta kokonaisuudessaan prosessiin kului vain muutama hassu viikko.

Ensimmäisellä käynnillä talo puhutteli meitä heti eteisessä, ja sen ääni voimistui huone huoneelta. Se jäi vaivaamaan meitä niin, että ajoimme Tammisaareen vielä toisenkin kerran. Ajomatkan aikana pohdin, antaisiko talo meille iloa elämään, jos ostaisimme sen. Ajay sanoi heti:

”Sehän antaa meille iloa jo nyt!”

Sen jälkeen syyskuun ensimmäisenä päivänä jätimme tarjouksen, joka meni läpi. Jopa kuntotarkastus sujui hienosti, vaikka jännitimme, että jokin yllättävä takaisku kaataisi koko hankkeen. Sellaista ei tullutkaan, ja 29.9. meillä oli avaimet kädessä.

Niin hullua, että vieläkin vähän naurattaa.

Villa Matkasto etuovi

Talomme piileskelee eräällä sisäpihalla aivan Tammisaaren vanhankaupungin sydämessä. Se on iäkäs: vuodelta 1810 eli ostohetkellä 210-vuotias. Niin suuret numerot menevät yli käsityskyvyn. Ei siis tuhatyhdeksänsataa, vaan tuhatKAHDEKSANSATAAluvun alusta. Vakuutusyhtiökin luuli, että siinä kohtaa lomaketta oli sattunut virhe.

Meitä helsinkiläisiä helpottaa se, että kyseessä on puutalo-osake. Meillä on siis taloyhtiö tukenamme, ja siitä hyvästä maksamme mielellämme yhtiövastiketta. Se muutama metri pihaa, johon voimme vähän istuttaa jotain, riittää oikein hyvin. Talon takana on lisäksi yksityinen terassi, jossa voi istua piilossa koko muulta maailmalta.

Olen henkeen ja vereen kaupunkilainen ja asunut koko ikäni kerrostalossa. Tammisaaren talon kautta olen nyt päässyt kokeilemaan asumista ilman seinänaapureita, niin että ulko-ovi aukeaa pihalle, ja ihastunut. Tajuan, että olisin saattanut pitää siitä pellonlaidan talostakin – olin vain liian city-ihminen ymmärtääkseni sitä aiemmin.

Se on kuitenkin myöhäistä nyt: uusi tukikohtamme sijaitsee kivenheiton päässä Raatihuoneen torilta, parvekkeelta näkyy elokuvateatteri ja taloyhtiössä on pizzeria. Tämä on urbaanin mökkeilijän unelma.

Taloon liittyy vielä yksi yllätys, josta kerron vähän myöhemmin. Muutamat ovat sen jo arvanneet.

Mitä tästä eteenpäin? Jatkan tekstitöiden, matkailulehti Matkaston ja tämän matkablogini parissa kuten ennenkin, mutta talo, jolle olemme antaneet nimeksi Villa Matkasto, tulee jatkossa olemaan iso osa elämääni sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Historiallinen rakennus ja koko sitä ympäröivä Tammisaaren vanhakaupunki sopii saumattomasti siihen kulttuurimatkailun aihepiiriin, joka on aina ollut minulle kaikkein läheisin.

Nyt koronapandemian aikana olen jo valmiiksi keskittynyt kirjoittamaan kotimaanmatkailusta, ja jatkossa perehdyn erityisesti Raaseporiin lähialueineen (vaikka toki käyn mielelläni muuallakin työkeikoilla, jos pyydetään). Olen innoissani tästä kaikesta, sillä tunnen löytäneeni vihdoin uuden suunnan. Saatan joskus elämässäni lähteä vielä kaukomaille, mutta mikään pakko se ei ole. Villa Matkaston tarina on juuri alkanut – ja olen onnellinen näin.

Seuraa talomme vaiheita Instagramissa: villa_matkasto_1810

PS. Meillä on muuten nykyään ihan mahdottoman paljon huonekasveja!

Villa Matkasto takaovi