Olen kauan sitten editoinut Keralasta kertovan lehtiartikkelin ja saanut sen perusteella vahvan mielikuvan Fort Kochista. Perillä selvisi, että se oli täysin väärä.
Vietettyämme diwalia ja saatuamme osamme Pohjois-Intian pölystä, melusta ja kaaoksesta oli aika lähteä lomanviettoon. Delhiä ei voi parhaalla tahdollakaan luonnehtia lapsiperheen ykköslomakohteeksi, ja vaikka siellä oleskelu onkin usein tapahtumarikasta ja jännittävää, on sieltä hyvä päästä hetkeksi pois. Meillä on ollut tapana valita jokaiselle Delhin-matkallemme jokin muukin kohde, jonne lähdemme ns. rentoutumaan. Tällä kertaa tuo kohde oli Kerala.
Lensimme ensin Delhistä Bangaloreen, jossa yövyimme Ajayn veljen perheen luona. Lyhyen visiitin aikana mielenkiintoni tuota kaupunkia kohtaan heräsi – tutustuisin siihen mielelläni muutenkin kuin taksin ikkunasta. Tällä kertaa jatkoimme kuitenkin heti seuraavana päivänä Indigon lennolla Kochiin, joka on ollut maustekaupan keskus ja tärkeä satamakaupunki jo 1300-luvulta alkaen. Tutkimusmatkamme Keralaan alkaisi sieltä.
Kun saavuimme perille, oli jo ilta. Sullouduimme pieneen taksiin ja ajoimme loputtomalta tuntuvien vilkkaiden, modernien ja mielenkiinnottomien kaupunkialueiden läpi. Tämä oli kai Kochin uusi osa. Valtavia betonipylväitä oli noussut kuin jättiläissieniä maasta – suurissa kylteissä luki Kochi Metro. Samanlaisia kylttejä olimme juuri nähneet Bangaloressa, ja Delhissä ne ovat tuttuja jo vuosien ajalta. Kyllä, Intia rakentaa metroa, ja sen todella huomaa!
Kochi ympäristöineen muodostaa jopa parin miljoonan asukkaan metropolin. Emme pysähtyneet kaupungin uudella puolella, sillä halusimme nopeasti kauniimpaan ympäristöön, Fort Kochin historiallisella alueella sijaitsevalle hotellillemme. Lukemani perusteella kuvittelin myös Fort Kochin vilkkaaksi ja värikkääksi paikaksi, jossa olisi varmasti monenlaisia kauppoja ja kova hälinä kellon ympäri – olihan se kaupungin tärkein turistikeskittymä!
Valomeri harveni ja tienvierustat muuttuivat ihan mustiksi. Ylitimme joitakin siltoja ja ajelimme ilmeisesti palmujen katveessa – tämä on arvaus, sillä paljoa ei pimeydessä näkynyt. Oli omituisen väljää – kai taksi oli ajamassa oikeaan suuntaan eikä meitä oltu esimerkiksi ryöstämässä? Ei sentään, lopulta pieniä valoja alkoi taas näkyä ja saavuimme alueelle, jossa oli sieviä pikku katuja ja vanhoja rakennuksia – tai ainakin siltä näytti, kun hämärässä tihrusteli. Kaikki luukut olivat visusti kiinni eikä ketään näkynyt missään.
Delhissä ei ole koskaan tullut mieleen tarkistaa kauppojen aukioloaikoja, sillä en ole ikinä edes nähnyt niitä kaikkia yhtaikaa suljettuna. Fort Kochi sen sijaan oli illalla aivan totaalisen kuollut!
Hotelli oli sentään auki – ihana vanha heritage house, juuri niinkuin pitikin. Saatuamme tavarat huoneeseemme kyselimme ystävälliseltä omistajalta, mistä voisimme saada jotakin syötävää. Hän vähän pyöritteli päätään ja neuvoi meille muutaman hotellin, joissa saattaisi olla keittiö auki. Mitään kauppoja ei kuulemma ollut, mutta sitä emme uskoneet – intiassahan saa aina ostettua kaikenlaista lähes joka kadunkulmasta.
Vaan ei Fort Kochissa. Siellä ei iltakymmenen aikoihin ollut kirjaimellisesti mitään. Kierreltyämme lähikatuja puolisen tuntia marssimme sisään erääseen hotelliin kysymään, josko siellä myytäisiin edes vettä. Henkilökunta suositteli ystävällisesti hymyillen, että meidän ehkä kannattaisi asioida muualla. Samalla hetkellä silmäni nauliintuivat kylttiin, jossa luki Malabar House – Best Boutique Hotel in Asia 2014. Emme jääneet selvittämään vesipullon hintaa vaan kiitimme kohteliaasti ja liukenimme takaisin pimeyteen.
Lopulta, lähes tunnin harhailun jälkeen, silmissämme alkoi siintää jonkinlaista valoa. Ihan kuin tuolla istuisi ihmisiä, huudahdimme. Mutta mennään varovasti, ehkä se onkin joku juoppojengi, joka hyökkää kimppuun! Hiivimme kadun toista puolta lähemmäs. Ei, kyllä se oli katuravintola. Emme nähneet pimeässä juuri mitään, mutta pöydässä loistava pieni lamppu riitti. Paikka ei näyttänyt kalliilta. Istuimme alas ja sanoimme lapsille, että nyt tilataan ihan mitä halutaan.
Ravintola oli mainio, ja niin oli koko Fort Kochi – seuraavana aamuna päivänvalossa. Meille selvisi, että mukavia ruokapaikkoja oli rivissä jopa siinä kohtaa, missä olimme säkkipimeässä istuneet. Ja pieniä kauppoja ja kaikkea, mitä turisti tarvitsee, kunhan saapuu ajoissa. Itse asiassa Fort Kochi oli niin ihana, ettei sieltä tehnyt mieli lähteä minnekään. Se oli pieni, siisti, hiljainen ja elegantti – vastakohta kaikelle sille, mitä etukäteen kuvittelin.
Myöhemmin kuulimme, että pimeän aikaan liikkuvat koiralaumat voivat olla vaarallisia, eikä vaeltelu öisillä kaduilla ole suositeltavaa. Eipä tietenkään. Muuten aivan mahtava, rento ja ihastuttava lomapaikka, johon menisin milloin vain uudelleen.
Kochi (joka tunnetaan myös nimellä Cochin) oli vuosisatojen ajan Intian maustekaupan keskus, jossa pitivät valtaa mm. portugalilaiset (vuodesta 1503) ja hollantilaiset (vuodesta 1653). Tämä näkyy edelleen kaupungin vanhan sydämen, Fort Kochin, katukuvassa. Nykyään monet siirtomaa-aikaiset talot toimivat hotelleina ja maustekaupasta on jäljellä pienenpienet rippeet – palaan siihen myöhemmin.
Tässä kuvia Fort Kochin alueelta ja meidän hotellistamme (Chiramel Residency), joka edusti upealla tavalla siirtomaa-ajan arkkitehtuuria ja sitä Fort Kochin tunnelmaa, jota useimmat matkailijat varmaankin kaupungista hakevat. Kaiken lisäksi se oli hintaansa nähden aivan huippu – maksoimme perhehuoneesta aamiaisineen 28€/yö (varaussivuston antaman pienen alennuksen jälkeen).
Syy, miksi kuvissa ei näy kuuluisia kiinalaisia kalastusverkkoja – Fort Kochin ehkä parasta nähtävyyttä – on yksinkertaisesti se, että ne tulevat seuraavaan postaukseen! 🙂
