Tätä kokemusta et voi jättää Keralan Fort Kochissa väliin – vaikka joutuisitkin tukahduttamaan eläintensuojelijan sisälläsi.
Keralan Kochista tuli tärkeä satama jo 1300-luvulla, ja samalla vuosisadalla siellä alettiin myös käyttää kiinalaisiksi kalastusverkoiksi kutsuttuja valtavia kalanpyyntivälineitä. Kerrotaan, että Kublai Khanin hovista lähtenyt tutkimusmatkailija olisi esitellyt ne keralalaisille – varsin menestyksekkäästi.
Vaikka kalaa ei aivan rannikolta enää juuri tulekaan, seisoo kalastusverkkoja Fort Kochin historiallisessa kaupunginosassa edelleen pitkä rivi. Arvattavasti lähes jokainen turisti haluaa käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kiivetä tutkimaan niiden toimintamekanismia lähempää. Mekin teimme niin!
Kaukaa katsottuna kiinalaiset kalastusverkot, malayalamin kielellä cheenavala, näyttävät pienemmiltä kuin ne todellisuudessa ovat. Lähempi tarkastelu paljastaa niiden valtavan koon. Ne toimivat tasapainon periaatteella: noin kymmenen metriä korkea rakennelma seisoo tukevasti rannalla, ja siinä on liikkuvaan parruun kiinnitetty valtava verkko-osa. Vastapainoina toimivat melko isot kivet, jotka on sidottu eri pituisiin köysiin.
Verkon esittelyä ei tarvinnut kauaa odotella – heti lähestyessämme rantaa meitä jo viittoiltiin tervetulleiksi. Kiipesimme hieman huteralta tuntuvalle rakennelmalle ja köydestä pidellen haparoimme parrujen yli aivan sen toiseen päähän, veden päälle. Istuimme hetken kaikessa rauhassa ja seurailimme kalastajien touhuja, kunnes meidät äkkiä komennettiin seisomaan. Syykin selvisi: parru, jonka päällä olimme istuneet, alkoi hitaasti pyöriä – ja siitä olisi molskahtanut selälleen veteen.
Kalastajat vetivät köysistä, joissa roikkui painoina kiviä. Ällistyttävän suuri verkko alkoi hitaasti nousta pinnan yläpuolelle. Siellä oli vain muutama sintti, ja niistäkin linnut nappasivat osansa. Ohi ovat kuulemma ne ajat, kun näillä välineillä oikeasti sai kalaa – nyt pitää lähteä veneillä kauemmas rannikosta. Turistien iloksi verkkoja silti nostetaan ja lasketaan.
Mekin pääsimme vetämään köysistä. Verkkomme liukui taas hitaasti veteen, katosi pinnan alle ja nousi ylös. Liike oli hypnoottista, ja muut rivissä olevat verkot toistivat sitä kukin omaan tahtiinsa.
On hienoa, että tällainen perinne on säilynyt ja sitä pääsee niin omakohtaisesti katsomaan. Lopussa toki kerättiin pieni “vapaaehtoinen mutta pakollinen” lahjoitus, mutta sen maksoi mielellään. Kalastajien olemuksesta näki, että heidän elämänsä on kovaa.
Kalaverkoilla ja niiden vieressä levittäytyvällä kalatorilla käynti ei kuitenkaan kaikilta osin ollut aivan niin mukava kokemus. Suuri osa tässä postauksessa esiintyvistä merenelävistä oli nimittäin kuvaushetkellä – ties kuinka kauan pyydystämisen jälkeen – elossa.
Otimme asian puheeksi erään kauppiaan kanssa, ja hän antoi selityksen: jos kalat päästetään heti hengiltä, ostajat eivät tiedä, ovatko ne tuoreita. Niiden siis annetaan virua niin kauan kuin henki pihisee.
Avautumisemme eläinrääkkäyksestä jäi lyhyeksi tajutessamme, etteivät ajatusmaailmat tältä osin kerta kaikkiaan kohtaa. Ei sille mitään voi, että maailmalla liikkuessa omat käsitykset joutuvat välillä törmäyskurssille paikallisten tapojen kanssa.
Kalastusverkkojen vieressä, Vasco da Gaman aukiolla, myytiin kaikenlaisia matkamuistoja ja virvokkeita. Vesipulloa ostaessa törmäsimme varsin erikoiseen juomaan, jossa oli yhtenä ainesosana kalan kutu. Siinä sitä oli tiskillä suuressa purkissa. Olisipa mielenkiintoista tietää, onko joku turisti uskaltanut kokeilla – meillä ei rohkeus sillä kertaa riittänyt.
Rantakadulla pääsimme todistamaan myös huutokauppaa, josta ravintoloitsijat hankkivat mereneläviä. Joku jo houkuttelikin meitä saman tien mukaansa, jotta voisi paistaa meille haluamamme kalan. Emme kuitenkaan tarttuneet tarjoukseen – emmehän tienneet, miltä koko ravintola näytti tai missä se edes sijaitsi.
Muutaman tunnin päästä kuitenkin istahdimme ruokapaikkaan, jossa oli valittavana aivan samanlaista kalaa. 6-vuotias Alpo oli ensin hieman järkyttynyt illalliskalan näkemisestä, mutta onneksi ruoka lopulta maistui. Mukavaa oli, että sitä pääsi itse vähän paistamaankin.
Näin päättyi kalaisa päivämme Fort Kochissa, Keralassa.