Jos ihmisellä saisi olla vain yksi unelma, voisi se olla oma aitta joen rannalla, Vanhan Porvoon keskustassa. Niin ja soutuvene.

Valo ja varjo leikkivät kujalla, jossa kaikki on ihanasti vinossa ja vinksallaan. Jostain leijailee hento mutta vastustamaton tervan tuoksu. Mukulakivet hierovat mukavasti jalkapohjia – onneksi muistin enkä laittanut korkkareita.

Kahvilat ja puodit ovat kauniita kuin karamellit ja kutsuvat monia ohikulkijoita kurkistamaan sisään. Parasta on kuitenkin pelkkä kävely – sellainen päämäärätön vaeltelu, joka ei johda minnekään – ja joka kuitenkin johtaa kaikkialle.

Punaisten aittojen välistä pääsee kuin varkain pujahtamaan jokirantaan, aivan vesirajaan saakka. Täältä näkymä on erilainen kuin vastarannalta, josta valokuvat yleensä otetaan: se ei avaudu vaan sulkee sisäänsä. Siellä on hyvä viipyä.

Joen toiselta puolelta katsottuna ranta-aitat heijastuvat veden pintaan juuri niin kauniina kuin ne matkailumainoksissa aina tekevät. M/S Fredrika puksuttaa aittojen editse ja matkustajat vilkuttavat. Kuiva maa väreilee lämpöä, mutta ruoho tuntuu vähän viileältä. Kuinka monella eri tavalla taivas voikaan olla sininen!

Porvoossa paistaa aina aurinko, sillä käyn siellä vain kauneimpana kesäpäivänä. Se on paikka, jonne Helsingistä lähdetään, kun halutaan mennä jonnekin nauttimaan ihanasta hetkestä. Kerran, kaksi vuodessa kuljen samat kadut, samat mukulakivet. Ja palaan uudelleen.

Tervetuloa pienelle kävelykierrokselle – tältä Vanhassa Porvoossa näytti kauniina elokuisena päivänä 2015. Tältä siellä on aina näyttänyt ja tulee kai näyttämään. Rakas Porvoo, ethän koskaan muutu – olet hyvä juuri näin!

Porvoo sijaitsee itäisellä Uudellamaalla Suomenlahden rannikolla noin 50 km Helsingistä itään. Sille myönnettiin kaupunkioikeudet noin vuonna 1380.

”Porvoo on yksi Suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista. Vanhassa Porvoossa, eli kaupungin Ruotsin vallan aikaisessa kaupunginosassa, pääsee edelleen keskiaikaisen kaupungin tunnelmaan.”

Lisätietoa kaupungin omilla matkailusivuilla!