Meksiko osaa yllättää. Cenotessa uiminen nousi yhdeksi matkamme kohokohdista, vaikka aluksi suhtauduimme sinne pulahtamiseen pienellä varauksella.
mayat
On vain yksi Chichen Itza. Kun Kukulkanin pyramidi ensimmäistä kertaa kohoaa silmien edessä, tapahtuu jotakin maagista. Tajuntaan iskee ymmärrys siitä, ettei tätä paikkaa esittäviä kuvia voi enää koskaan katsoa samalla tavalla kuin ennen.
Matkallamme halusin ehdottomasti kokea aidon meksikolaiskaupungin tunnelman. Merida kiinnosti mutta oli syrjässä reitiltämme. Kun Chichen Itzan lähellä sijaitsevaa Valladolidia kutsuttiin löytämässäni lehtiartikkelissa Mini-Meridaksi, innostuinkin valitsemaan sen.
Kun mayarauniot on tutkittu, ei Meksikon Cobássa ole yhtään mitään tekemistä. Juuri siksi se onkin niin kiinnostava paikka!
Pikkuinen Cobá on yksinkertainen kylä viidakon keskellä. Sillä on aarre: kokonainen raunioitunut mayakaupunki.
Tulum, Meksiko: onhan se vaikuttavaa, että mayat rakensivat temppelinsä lähes biitsille. Tälle rauniokierrokselle kannattaa ottaa uikkarit mukaan!