Meksiko osaa yllättää. Cenotessa uiminen nousi yhdeksi matkamme kohokohdista, vaikka aluksi suhtauduimme sinne pulahtamiseen pienellä varauksella.
Jukatanin niemimaalla käydessä oppii ainakin tämän: cenotet ovat maanalaisia, osaksi veden täyttämiä luolia tai kuoppia, joita maya-intiaanit käyttivät makean veden lähteinään. Nimi tulee maya-kielen sanasta dzonot, joka tarkoittaa pyhää kaivoa. Ja jännittävänä yksityiskohtana: joihinkin, kuten Chichen Itzan lähellä sijaitsevaan pyhään cenoteen, heitettiin ihmisuhreja kuivuuden vallitessa.
Nykyään cenotet ovat suosittuja uimapaikkoja ja tunnettuja myös sukelluksen harrastajien keskuudessa. Jukatanin niemimaalla on noin 3000 cenotea, joten loman aikana on syytä tutustua ainakin yhteen. Me käytimme tilaisuutemme Valladolidissa ollessamme. Matkustimme taksilla 7 kilometrin päähän kaupungista, Dzitnupiin, jossa on kaksi suurta cenotea: Xkekén ja Samulá. Niihin on kumpaankin aikuisilta 59 peson pääsymaksu (kirjoitushetkellä 3,60 €). Koska aikaa oli rajoitetusti, päätimme kokeilla vain toista.
Molemmat cenotet näyttivät kuvissa hienoilta, ja valinta olikin pirullisen vaikea. Tenttasin lippuluukulla istunutta miestä pitkään: kumpi noista on ihan oikeasti parempi? Hän vakuutti molempien olevan upeita, mutta kakisti lopulta Samulán olevan suosikkinsa. Toisaalta Xkekén olisi kuulemma lapsille helpompi.
Valitsimme Xkekénin ja yritimme unohtaa Samulán. Oli mitä oli. Seuraavassa elämässä, kun taas tulemme tänne, aikaa on enemmän. Näin se valitettavasti menee.
Meille ei ollut täysin selvää, miten cenoteen mennään ja kuinka siellä toimitaan, joten olimme jo valmiiksi pukeneet uima-asut vaatteidemme alle. Pukukoppejakin olisi paikan päältä löytynyt, mutta näin ainakin päästiin suoraan asiaan. Cenoten suuaukko ei ollut aivan sellainen kuin olin kuvitellut – kyseessä todella oli luola, ja kapeat kiviportaat tuntuivat johtavan syvälle maan uumeniin. Tuntui uskomattomalta, että siellä voisi uida.

Jo portaissa ilma muuttui viileämmäksi, hieman kylmän kosteaksi ja aavistuksen ummehtuneeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että Jukatanin paahtavassa auringossa ulkona oli noin 32 °C. Luolassa vallitsi oletettavasti ihan kiva suomalainen kesälämpötila. Silmien tottuminen hämärään vei hetken.
Kivet olivat hieman liukkaita ja kaikkialla oli enemmän tai vähemmän kosteaa. Asetimme vaatteemme luolan sisälle viriteltyjen köysien päälle, että ne olisivat säilyneet kuivina. Kamerat ripustimme köysiä kannatteleviin paaluihin roikkumaan.
Olimme vuokranneet lapsille pelastusliivit. Myös uimataitoinen halusi ne ottaa, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Cenote ei ole mikään uimahalli – hämärässä luolassa pelko nostaa helposti päätään varsinkin, jos joku epämääräinen koskettaa uidessa jalkoja. (Järjellä selitettynä se on tottakai kala, joita luolassa on melko runsaasti – tai vedenalainen köysi.)
Etukäteen olimme lukeneet, että cenoten vesi on kylmää. Ajattelimme, että se tarkoittaa jotakin kaivoveden tyyppistä, olimmehan maan alla. Suhtauduimme siis uimiseen varauksella – ehkä käymme kastautumassa ja nousemme äkkiä ylös. Mutta vielä mitä! Vesihän oli kuin suomalaisessa järvessä lämpimänä heinäkuisena iltana, saunan laiturilta pulahtaessa. Virkistävää toki, muttei missään nimessä kylmää. Oikeastaan aivan ihanaa – uimme ainakin tunnin!
Luola oli muuten täysin umpinainen, mutta sen katossa oli pienehkö aukko, josta luonnonvalo pääsi sisään. Aukon ympärillä lenteli lepakoita. Hienointa oli tietysti uida aivan sen alle ja katsoa ylöspäin reiästä pilkistävää taivasta. Myös veteen ulottuvien tippukivipilareiden kiertäminen uimalla oli jännittävää.
Veden syvyys taisi olla noin kuusi metriä. Itselleni ei ollut mikään ongelma uida ilman pelastusliivejä, mutta viedessäni liivein varustautuneita lapsia aivan luolan keskelle tunsin pientä jännitystä – jotakin samantyyppistä kuin Cobássa kiivetessämme raunioituneelle pyramidille, jossa ei ollut turvakaiteita. Äidit tietänevät tunteen.
Kun jäkeenpäin yhdessä mietimme Meksikon-matkamme kohokohtia ja kysyin 5-vuotiaalta, mitä hän haluaa kertoa reissustamme päiväkodissa, nousivat cenotessa uinti ja pyramidille kiipeäminen jaetulle ykkössijalle. Yritin ehdottaa, että hienolla hiekkarannalla käynnistäkin voisi kertoa. Se ei kuulemma ollut niin mainitsemisen arvoista – eihän se ollut mitenkään jännittävää vaan ihan normaalia.
Seuraavaksi julkaisen muutaman poikkeuksellisen huonon kuvan. Olisi tarvittu aivan toisenlaista kuvauskalustoa – esimerkiksi jalusta olisi ollut kiva väline. Kannattaakin mieluummin tsekata googlen kuvahausta cenote xkeken!



Kun kömmimme takaisin maan pinnalle, oli olo samalla tapaa virkistynyt kuin saunasta tullessa. Oi jospa voisin käydä cenotessa joka viikko – vaikkapa taloyhtiömme saunavuoron yhteydessä! Valitettavasti siihen vaadittaisiin Meksikon ilmasto.

Valladolidissa näimme toisenkin cenoten, Zacin, jossa emme kuitenkaan uineet. Se oli katostaan suurelta osin auki ja hassua kyllä, sijaitsi muutaman sadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Aivan tavallisten katujen halkomalla asuinalueella oli yksi kortteli kuin varattu cenotelle.
Jos Jukatanin niemimaalla on 3000 tunnettua cenotea, tarkoittaa se, että niihin voi törmätä lähes missä tahansa. Kuinkahan moni on edelleen piilossa odottamassa löytäjäänsä?
