Tulum – muutakin kuin rantaa ja raunioita

Meksikon Tulum tunnetaan upeasta maya-intiaanien raunioalueesta ja pitkästä, hienohiekkaisesta rannasta. Tämä postaus ei kerro kummastakaan.

Tulum sijaitsee Maya-rivieraksi kutsutulla rannikolla  noin 130 km Cancunista etelään. Koska jokseenkin kaikki siitä kertovat jutut alkavat samalla tavalla, ajattelin ottaa vähän erilaisen näkökulman. Kyllä tässä blogissa vielä rannalle ja raunioillekin päästään, mutta esittelen ensin Tulumin kylää, jossa me majoituimme.

Kylä sijaitsee 3-4 kilometrin päässä rannikolta, ja sen ilmapiiri on täysin erilainen kuin rannan hotellialueen. Pääkadulla vuorottelevat meksikolais- ja eurooppalaistyyliset kahvilat, ravintolat ja baarit sekä värikkäät matkamuistomyymälät. Aitoa Meksikoa kohtaa heti sivukaduilla – bongasin mm. useita hienoja seinämaalauksia.

Matkaaja joutuu tekemään Tulumissa ison valinnan – yöpyäkö kylässsä kaukana ranta-alueesta vai hotellialueella rannan äärellä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Meille kylä sopi mainiosti, sillä siellä olimme kaikkien palveluiden äärellä ja liikkuminen oli helppoa kävellen. Mikä tärkeintä, saimme kosketuksen paikalliseen elämänmenoon. Rannallekin pääsi halutessaan taksilla, muutamalla eurolla.

Suomalaisia emme Tulumissa kohdanneet yhden yhtäkään – heitä kai näkee raunioilla silloin, kun Finnmatkat järjestää päiväretken vilkkaammista turistikohteista kuten Playa del Carmenista. Me ainakin suosittelemme Tulumia lämpimästi – vähän rauhallisemmasta ja rennommasta menosta nauttiville omatoimimatkaajille!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.