Onhan tässä taas ollut kaikenlaista. Kohta jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan listasin kurssit, joita tällä hetkellä suoritan.
Yearly Archives: 2023
Mitä onkaan tapahtunut tänä syksynä: opiskelijaelämään totuttelua, uusiin aiheisiin uppoutumista ja ikimuistoinen matka maahan, josta en saa koskaan tarpeekseni.
Rooma, Firenze, Milano. Äiti ja poika seikkailulla maailman upeimpien nähtävyyksien äärellä. Kulttuuria, nopeita junia, pizzaa ja gelatoa. Tästä tulee hyvä reissu!
Viime aikoina mielessä: Porvoo, Haikkoo – Edelfeltin ateljee. Tammisaari, Villa Matkasto – puutarhanhoito ja majoitus. Ekat opintopisteet!
Kaikilla meillä on varmasti omat suosikkimme. Käy äänestämässä Matkaston kyselyssä, niin asia selviää!
Aivan huvin vuoksi listasin maat, joissa olen tähän mennessä käynyt – ja tajusin, ettei sillä oikeastaan ole mitään väliä.
Koronapandemian jälkiä paikkaillaan yhä. Minun tapani päästä eteenpäin on nyt kirjoittaa aiempaa avoimemmin työhöni liittyvistä asioista. Tervetuloa siis kurkistamaan kulissien taakse!
Lupasin kirjoittaa kuulumisiani, kun olen saanut kakkoskierroksen yliopisto-opintoni alkuun. Nyt voisi olla hyvä hetki!
Oikein odotan, että joku kysyy kuulumisia. Aina en pääse sanomaan: Mitäs tässä, kävin Portugalissa ja ilmoittauduin Helsingin yliopistoon!
Neljä asiaa, joiden avulla päätin luoda itselleni toimivamman kirjoitusprosessin – ja viidentenä pieni uutispommi.