Bussilla Meksikossa – kokemuksia!

Älä maksa turhasta – hyppää Jukatanilla rohkeasti kakkosluokan bussin kyytiin. Se vie perille ihan yhtä pehmein penkein, hiukan myöhässä ehkä.

El Ideal. Se oli paikan nimi. Matkalla Valladolidista Chiquilaan olisi vaihdettava bussia siellä. Varmasti jokin kaupunki, jossa on moderni bussiasema – sijaitseehan se risteyskohdassa, ja monet vaihtavat juuri siellä. Ei lipussa lukisi El Ideal, ellei siellä olisi modernia bussiasemaa. Sitä paitsi, El Ideal on selvästi suuren kaupungin nimi.

Matka ei ollut pitkä, se kesti noin puolitoista tuntia. Kakkosluokan bussissa oli mukavat penkit. Joku kuljetti tavaratilassa hedelmäsäkkejä ja jäi niiden kanssa pois keskellä ei-mitään. Suurin osa matkustajista nukkui. Meksikolaiset matkustavat bussissa yllättävän hiljaa – jokainen tuntuu ottavan oman tilansa ja käpertyvän siihen. Kuljettaja kuunteli radiosta rytmikästä mariachi-musiikkia – tai jotain sen tyylistä. Minä katselin ikkunasta loputtomalta tuntuvaa matalahkoa viidakkoa. Se vaikutti aika kuivalta, vaikka eikö viidakossa kuuluisi olla kosteaa? Ohitimme muutaman rapistuneen oloisen kaupungin tai kylän, jotka näyttivät täysin autioilta.

Sitten joku huusi: El Ideal! Kömmimme hämmästyneinä ulos ja raahasimme tavaramme nopeasti läheiseen katokseen, sillä aurinko porotti armottoman kuumasti. Katoksen luona juoksi kanoja, taisipa olla iso kukkokin. Bussi lähti ja jäimme haravoimaan katseellamme maisemaa tienristeyksen molemmin puolin. Toisella puolella näkyi taksiasema, josta hyökkäsi ainakin viisi kuljettajaa meidän suuntaamme. (Haa, lopultakin asiakkaita!) Bussiasemaa ei näkynyt missään.

Tai näkyi sittenkin. Se oli toisella puolella risteystä, aivan keskeisimmällä paikalla. Kuinka emme sitä heti huomanneet? Katos, jossa oli bussifirma Mayabin logo, ja talo, jonka seinään oli maalattu Coca-Cola-pullo. Raahasimme tavaramme risteyksen yli.

Bussiasema oli samalla sitä hoitavan perheen koti. Sisällä oli pieni kauppa ja matalahko myyntitiski, jonka ylitse avautui esteetön näkymä asuinhuoneeseen. Huoneessa oli keittiö helloineen, patoineen ja kattiloineen, ja sen läpi oli viritetty roikkumaan suuri riippumatto. Sänkyjähän Meksikossa ei välttämättä tarvitakaan. Äiti laittoi ruokaa pieni vauva sylissään. Perheen vessa oli samalla “aseman vessa”, johon sai lainata avaimen. Takapihalla juoksi lisää kanoja. Puista roikkui hedelmiä, mutta kielsin omia lapsiani ottamasta niitä. Olimmehan tavallaan kylässä.

Bussin tulo kesti kauan – ajat saattavat Meksikossa helposti heittää jopa tunnilla. Sellaista se on. Ostimme keksejä ja juotavaa ja istuskelimme katoksessa, josta löytyi täsmälleen neljä tuolia. Alpo, 5, alkoi kyllästyttyään rakentaa pikkukivistä Cobán pyramidia, vai olisiko ollut Chichen Itza. Muuten ei tapahtunut yhtään mitään. El Idealissa ei ollut aivan sellaista draivia kuin olimme kuvitelleet.

Kiersin aikani kuluksi valokuvaamassa – ehdin ottaa niin monta kuvaa, että El Idealin risteys on luultavasti yksi tarkimmin dokumentoiduista koko maailmassa. Lopulta eräs mies tuli viittilöimään meille, että bussi saapuisi pian. Siitä noin 20 minuutin kuluttua pääsimmekin kiipeämään kakkosluokan Orienten kyytiin.

Astuessani bussiin huomasin, että yksi taksinkuljettajista makasi penkillä täsmälleen samassa asennossa kuin tullessamme. Toivottavasti hän vietti siestaa.

ADO, Mayab vai Oriente?

Meksikossa voi liikkua monenlaisilla busseilla. ADO on kallein vaihtoehto – turisteille suunnattu luksusbussiyhtiö, jonka hinnat ovat jopa puolet kalliimmat kuin muilla. Jouduimme ADO:n kyytiin Cancunin lentokentältä heti maahan saavuttuamme, sillä emme löytäneet muita vaihtoehtoja. Puolivälissä matkalla Tulumiin vaihdoimme bussia, jolloin totuus hinnoista paljastui. Sen jälkeen emme enää ADO:a käyttäneet.

Muut matkat köröttelimme Mayab– tai Oriente-busseilla, jotka olivat ainakin meille aivan yhtä hyviä. Erona oli lähinnä matkustajakunta: ADO:ssa istui turisteja, Mayabissa ja Orientessa meksikolaisia. Siinäkin mielessä halvemmat bussit veivät voiton – on aina mukavaa matkustaa paikallisten kanssa!

Näin matkustimme bussilla Meksikossa:

• Cancunin lentokenttä – Playa del Carmen – Tulum
• Cobá – Valladolid
• Valladolid – Chichen Itza – Valladolid
• Valladolid – El Ideal – Chiquila
• Chiquila – Cancun

Muutama huomio bussimatkailusta Jukatanilla:

Tiet ovat pääsääntöisesti hyviä ja halvemmatkin bussit ihan asiallisia – usein jopa yllättävän siistejä ja mukavia. Niillä voi siis liikkua turvallisin mielin, lastenkin kanssa.

ADO:lla on useimmilla bussiasemilla valtava myyntitiski, näkyvimmät logot ja paljon henkilökuntaa, jolta kysyä neuvoa. Netistä ei helposti löydä muiden kuin ADO:n aikatauluja. Kaikki matkailijat eivät siis välttämättä edes ajattele, että muitakin busseja olisi tarjolla. Kannattaa aina tiedustella lippuluukulta edullisinta vaihtoehtoa!

ADO:n bussit ovat melko täsmällisiä, mikä on tietysti hyvä asia. Mayabilla ja Orientella matkustettaessa kannattaa varautua viivytyksiin. En muista, että yksikään busseistamme olisi tullut ajallaan – kaikki olivat 15-60 minuuttia myöhässä. Toisaalta, lomallahan ihmisellä on aikaa – istua vaikka siellä El Idealin upealla bussiasemalla!

Bussia odotetaan yleensä aseman odotustilassa, ja vasta kun se tulee, käy henkilökunta aukaisemassa portin laiturialueelle. Hieman ennen bussin arvioitua tuloaikaa kannattaa siirtää matkatavarat lähelle porttia ja odotella niiden vieressä. Bussi tulee aivan yllättäen ja ihmiset ryntäävät minä ensin -periaatteella. Kasaamalla tavarat portille varmistat, ettet jää niiden kanssa jumiin väkijoukon taakse.

Meidän perheessämme toinen aikuisista kävi heittämässä laukut bussin tavaratilaan sillä välin, kun toinen työnsi lapset jonon etunenään. Näin saimme hyvät paikat. 😉