Tulivuorituristeiksi Balille

Bali tulivuorenpurkaus - Gunung Agungin kraatteri, Google Maps.

Lähtisitkö katsomaan, kun tulivuori purkautuu? Meillä se saattaa olla nyt edessä – koko perheen voimin. Bali ja Gunung Agung, olemme valmiina.

Lue myös: Balin tulivuorenpurkaus – näin se vaikuttaa lentoliikenteeseen

Kun 9 kuukautta sitten varasimme lennot Balille, ei tullut mieleenkään, että lähtisimme todistamaan tulivuorenpurkausta tai mitään muutakaan luonnonkatastrofia. Vaikka olemme ennenkin matkailleet maissa, joissa on tuliperäistä toimintaa, ei kohdallemme ole koskaan sattunut niin välitöntä tulivuorenpurkauksen uhkaa kuin nyt.

Balin pyhä tulivuori, yli 3000 metrin korkeuteen kohoava Gunung Agung, on siis tämän hetken tiedon mukaan purkautumassa. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on jo evakuoitu vuorenrinteen kylistä, eikä vaaravyöhykkeelle ole enää menemistä. Evakuointialue ulottuu noin 12 kilometrin säteelle kraatterista.

Tulivuori alkoi heräillä sen jälkeen, kun Balin lähellä Jaavanmerellä sattui 5,7 magnitudin vedenalainen maanjäristys. Alueella pelättiin myös maanjäristyksen jälkeistä tsunamia, mutta sitä ei tullut. Maa alkoi kuitenkin yhä kiihtyvässä rytmissä täristä Gunung Agungin ympärillä, mikä on merkki lähestyvästä purkauksesta. Myös eläimet kuten käärmeet ja apinat ovat alkaneet laskeutua pois vuoren rinteiltä. Kyllä ne tietävät.

Viranomaiset ovat antaneet lähestyvästä tulivuorenpurkauksesta korkeimman eli 4-tason varoituksen. Se tarkoittaa, että Gunung Agung saattaa purkautua millä hetkellä tahansa.

Tulivuorenpurkauksen uhka ei ole toistaiseksi juurikaan vaikuttanut matkasuunnitelmiimme, sillä meidän ei ollut tarkoitus mennä evakuointialueelle Balin itä- tai pohjoisosiin. Yksi retki tosin peruuntuu varmasti: jos Balille asti pääsemme, emme käy Besakih-temppelissä, joka sijaitsee tulivuoren rinteellä ja on tällä hetkellä no go -aluetta. Besakih on Balin pyhin temppeli, ”kaikkien temppelien äiti”, jonka taustalla Gunung Agung komeasti kohoaa. Me ihailemme sitä nyt vain kuvista.

Bali tulivuorenpurkaus. Karttaan on merkitty tulivuoren sijainti Balin itäosassa. Sen lähellä on punaisella ympyröity Besakih-temppeli, jonne emme ole menossa. Matkakohteemme, jonne toivomme pääsevämme, on ympyröity keltaisella. Ne ovat Uluwatu, Ubud ja Lembonganin saari. Lisäksi teemme mahdollisuuksien mukaan päiväretkiä muualle.
Karttaan on merkitty tulivuoren sijainti Balin itäosassa. Sen lähellä on punaisella ympyröity Besakih-temppeli, jonne emme ole menossa. Matkakohteemme, jonne toivomme pääsevämme, on ympyröity keltaisella. Ne ovat Uluwatu, Ubud ja Lembonganin saari. Lisäksi teemme mahdollisuuksien mukaan päiväretkiä muualle. Voit klikata kartan isommaksi!

Gunung Agung purkautuu nyt ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Tilanne on kauhea niille kymmenilletuhansille balilaisille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja kaiken omaisuutensa ja asuvat tällä hetkellä hätämajoituskeskuksissa. Joukossa on paljon lapsia ja vanhuksia.

Matkailijoille tulivuorenpurkaus ei ole kovinkaan suuri uhka, sillä turistialueet sijaitsevat melko kaukana evakuointialueesta. Laavavirta ei siis vyöry ylitsemme Balilla, mutta tuhkapilvi onkin jo toinen juttu. Jos purkaus tulee ja tuhkapilvi osuu (tuulista riippuen) kohdallemme, aiheuttaa se aivan varmasti muutoksia matkasuunnitelmiimme.

Olen jo noin kymmenen vuoden ajan käyttänyt matkoille lähtiessä omaa, kaikenkattavaa pakkauslistaani, johon olen voinut luottaa. Nyt kuitenkin huomasin, että listasta puuttuu jotakin: hengityssuojaimet! (Käyn heti lisäämässä ne siihen.)

Jos tulivuori purkautuu ja tuhkapilvi nousee, joudutaan Balin lentokenttä (Denpasar/Ngurah Rai) sulkemaan. Emme vielä tiedä, kuinka tämä vaikuttaa meihin. Vaihtoehtoina ovat lentojen peruuntuminen kokonaan tai niiden ohjaaminen varakentille, jotka sijaitsevat todennäköisesti naapurisaarella Lombokilla tai Surabayassa Itä-Jaavalla. Koko pakka on siis tällä hetkellä aivan sekaisin emmekä voi muuta kuin olettaa, että Qatar Airways vie meidät normaalin aikataulun mukaisesti Helsingistä Dohan kautta Balille ja takaisin. Jos näin ei käy meno- tai paluumatkalla (tai kummallakaan), olemme uuden tilanteen edessä.

Me otamme asian niinkuin se tulee. Emme vierasta seikkailua, ja yhtäkkinen lentoreitin muutos voi tuoda eteemme uusia kokemuksia, joita emme olisi muuten ikinä tulleet ajatelleeksi. Hotellivaraukset voi peruuttaa lähes viime hetkellä ja uudet majapaikat löytyvät kyllä. Huolella tehdyt Balin-suunnitelmat voi toteuttaa toistekin. Lento varakentälle olisi siis meille mieluisampi vaihtoehto kuin matkan peruuntuminen kokonaan.

Tietysti toivomme ennen kaikkea, että vääjäämättömäksi sanottu tulivuorenpurkaus Balillla olisi paikallisille asukkaille mahdollisimman lempeä ja vähän tuhoa aiheuttava. Meistä turisteista nyt niin väliä.

Jos pääsemme matkaan, voit seurata sitä ensin Instagramissa ja Facebookissa, sen jälkeen myös täällä Mangostania-blogissa. Olemme valmiina, jos vain Agung päästää meidät lähtemään. Peukut pystyyn!

Matkasto-verkkolehden artikkelissa on tietoa tulivuorenpurkauksesta Balilla ja kuinka se vaikuttaa lentoliikenteeseen. Käy katsomassa!

Jos olet laajemminkin kiinnostunut matkailusta ja maailman kulttuureista, muista seurata myös Matkastoa. Saat tiedon uusimmista jutuista tykkäämällä lehdestä Facebookissa.

 Indonesia sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla, jolla tapahtuu 90 % maailman maanjäristyksistä. Siellä sijaitsee myös 75 % maailman uinuvista ja aktiivisista tulivuorista. Indonesiassa on 130 aktiivista tulivuorta. Gunung Agung purkautui edellisen kerran vuonna 1963 eli 54 vuotta sitten. Silloin purkauksessa kuoli 1100 ihmistä.

Päivitys juttuun: matkamme Balille toteutui ja onnistui erinomaisesti. Lue lisää täältä.

Käy katsomassa myös Matkastossa julkaistu artikkelimme Balin hienoimmista nähtävyyksistä!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 ajatuksia aiheesta “Tulivuorituristeiksi Balille”