River Forest Nest, kesämökkimme Sri Lankassa

Näiden hetkien vuoksi matkustan. River Forest Nest on Ellaa upeimmillaan – tervetuloa kurkistamaan pieneen salaiseen paratiisiin!

Vesiputouksen yläjuoksu. Aamukahvi terassilla, sitten portti auki ja paljain jaloin sileitä kallioita pitkin vesiputouksen reunalle. Viidakko höyryää kosteana ympärillä. Valo siivilöityy lehtien läpi ja linnut lehahtelevat latvustoissa. Veden rytmikäs, terävä ääni ei taukoa.

Olen kirjoittanut jo aika paljon alkuvuoden 2019 matkastamme Sri Lankaan. Tuo matka on painunut muistoihimme, joista se aina välillä perheen kesken jutellessa pulpahtelee esiin. Mutta odotapas! On vielä yksi juttu, jonka haluaisin näyttää sinulle.

Silloin oli maaliskuu, mutta aivan kesämökiltä se silti tuntui. Majapaikkamme pienessä vuoristokaupungissa Ellassa oli niin ainutlaatuisen erilainen, että muistamme sen varmasti aina. Ei se talo mikään ihmeellinen ollut, pieni tönö joen varressa, mutta ympäristö – se oli ikimuistoinen.

Talossa oli vain kaksi huonetta matkailijoille – toinen kahdelle ja toinen neljälle hengelle. Me majoituimme niistä suurempaan, joka sijaitsi rakennuksen takaosassa ja oli yksityisempi. Tuntui kuin koko “mökki” olisi ollut meidän.

Huone oli tarkoituksenmukainen ja siisti – ja hintaan kuuluva aamiainen valtava. Emme saaneet syötyä siitä puoliakaan, joten pakkasimme loput folioon ja nautimme lounaaksi. Omistaja tuli tarjoilemaan kahvia ja teetä valkoisesta posliiniastiastosta aina kun pyysimme (ja joskus pyytämättäkin). Vaikka puitteet olivat yksinkertaiset, tuli jollain tapaa kuninkaallinen olo.

Tunnelmaa hallitsi jatkuva veden pauhu, johon piti ensin totutella: hiljaista hetkeä ei tulisi koskaan, ja kun oven avasi, tuntui veden ääni joka kerta suorastaan vyöryvän huoneeseen. Kun sen sisäisti, oli terassilla mukava istua luontoa kuuntelemassa.

Mutta se takapiha. Se sinun pitää nähdä!

Lämpimissä maissa varaamme yleensä aina hotellin, jossa on uima-allas. Se on varsinkin lapsille ollut se juttu, josta ei tingitä. Nyt altaamme oli kuitenkin erilainen: kalliokuoppa, jossa saattoi käydä kastautumassa kylmässä, raikkaassa jokivedessä. Muut menivätkin, mutta minä vilukissana vain kahlailin, seisoin sileillä kivillä ja annoin kuohuvan veden virrata jalkojeni yli. Ihanaa sekin oli.

Joelle ei ollut pääsyä tieltä, ja koska huoneita oli vai kaksi (niistäkin se toinen lähes koko ajan tyhjillään), ei altaallamme todellakaan ollut ruuhkaa. Kävin siellä istumassa myös yöllä pimeässä, hyvin varovasti, etten liukastunut märillä kivillä, ja kuuntelin luonnon uskomatonta konserttia.

Mutta kokemus ei päättynyt siihen. Joen kuluttamia sileitä kallioita pääsi kulkemaan eteenpäin, aina sinne saakka, missä ääni voimistui jo vähän pelottavaksi. Tietäähän sen, mihin kuohuva joki lopulta johtaa. Vesiputoukseen.

Vesiputouksen komein osuus ei näkynyt ylhäältä, vaikka miten kurkotteli. Reunalta alas laskeutuminen ei tullut kysymykseenkään: siinä olisi käynyt huonosti. Alas ei myöskään päässyt kiertämällä pengerten kautta, sillä viidakkoinen rotko oli läpitunkematon. Oli parempi keksiä jotain muuta.

Ehkei pitäisi kertoa tätä, mutta hotellin omistaja neuvoi meille reitin putouksen alle. En voi suositella sitä muille, sillä paikkaan ei virallisesti ole pääsyä: sinne täytyy kulkea vastarannalla sijaitsevan yksityisen talon läpi. (Näin epävirallisesti sanon nyt kuitenkin, että kannattaa kohteliaasti yrittää.)

Me yritimme: halusimme niin kovasti uimaan putoukseen, että menimme rohkeasti pyyhkeet päällä talon portille. Ystävällinen nainen tuli sanomaan, että olimme yksityisalueella. Koska olimme nyt kuitenkin hetkellisesti naapureita, hän voisi päästää meidät katsomaan putousta.

Jackpot! Kiitos!

Olisimme pukeutuneet vähän paremmin, jos olisimme tienneet, että meidän oli kuljettava koko pihan läpi, talon keittiörakennuksen kautta alas. Polku oli jyrkkä ja liukas varvastossuissa, ja varoimme kaiken aikaa kompastumasta puiden juuriin. Ilma oli sakeana kosteudesta ja veden kuohuva ääni voimistui joka askeleella.

Ei se ollut suurin näkemämme putous, eikä ehkä kauneinkaan. Kyllä Balin Banyumala vei siinä sarjassa pisteet. Tämän vesiputouksen viehätys oli siinä, ettei paikalla ollut ketään muita. Saimme sen kokonaan itsellemme.

Nyt oli jokaisen pakko mennä uimaan, vaikka vesi oli kylmempää kuin Suomessa juhannuksena. Minäkin menin reippaasti, viimeisenä tosin. Vesiputouksen alle muodostuneessa altaassa oli kiva hiekkapohja. Korkealta tuleva suihku hieroi hartiat pehmeiksi ja sekoitti tukan. Iloinen metelimme hukkui veden kuohuun ja pauhuun.

Me olimme sinä iltapäivänä ainoat kävijät tuossa salaisessa taskussa, josta joki jatkoi edelleen matkaansa ryteikköiseen viidakkoon. Ehkä jossain olisi uusi liukas polku, joka johtaisi toiselle putoukselle? Turisteilta se jäisi todennäköisesti löytämättä.

Kun palasimme ylös uintiretkemme jälkeen, tuntui kuin meille olisi juuri uskottu suuri salaisuus. Siitä tuli yksi parhaista kokemuksistamme koko Sri Lankassa. Miten hyvä, että uskalsimme kysyä!

Jos joskus palaamme Ellaan, on mökkimme toivottavasti vielä paikoillaan. River Forest Nest on varattavissa esim. booking.comin kautta.