“On syntymäpäiväsi. Peri mk 1000 jokaiselta osanottajalta.”

Pelasin lapsena paljon Monopolia. Yhdessä Yhteismaa-kortissa lukee noin, ja tänään jos koskaan toivoisin sen olevan totta. Rahaa vastaan haluaisin kuitenkin tarjota osaamistani.

Ajattelin ensin tehdä tästä Facebook-päivityksen kavereilleni, mutta ei sittenkään – laitetaan julkiseksi koko roska. Näkyvyyttähän tässä nyt haetaan.

On siis syntymäpäiväni. Olen viimeiset viisi vuotta toiminut hölmösti. Keskittynyt siihen, mitä rakastan: oman verkkolehden julkaisemiseen ja matkablogin pitämiseen. “Oikeita töitä” olen tehnyt lähinnä perheemme startup-yritykselle, ja jokainen voi arvata, paljonko sellaisesta jää rahaa taskuun.

Nyt on tullut se kuuluisa seinä vastaan. Haen työtä, josta maksetaan edes vähän. Ansaitsemillani rahoilla en lähde maailmanympärimatkalle, vaan ostan lapsille ruokaa, jäätelöä ja kurahousut.

Kävin läpi kaikki työpaikkailmoitukset, jotka netistä löysin. Ennen kuin haen aulaemännäksi, turvatarkastajaksi tai vihannesten pakkaajaksi, ajattelin vielä kokeilla tätä kautta. Jos vaikka sittenkin saisin ihan oikeaa osaamistani – sisällöntuotantoa ja tekstien editointia – vastaavia hommia (joissa olen vieläpä hiton hyvä!).

Työ voisi mielellään olla kotona suoritettavaa, joko osa-aikaista tai projektiluonteista, sillä kokoaikaiseksi en tästä juuri nyt millään repeä. Puheluiden soittamista tai niihin vastaamista en koe omaksi jutukseni, ja mihinkään asiakaspalveluun tai varsinkaan myyntityöhön minua ei taatusti kannata palkata – olen niissä surkea.

Suomalainen ei itseään kehu, mutta jos nyt kuitenkin yritän. Olen ylpeä siitä, että tulin valituksi PING Helsinki -tapahtuman Content Guruksi! Minulla on erittäin sujuva suomen kielen taito ja lennokas, mukaansatempaava kirjoitustyyli. Olen luova oman tieni kulkija (en tosin ole varma, onko se etu vai kirous). Olen myös millintarkka oikolukija: löydän ylimääräiset välilyönnit ja liian lyhyet ajatusviivat. Olen jääräpäisen periksiantamaton ja nautin välillä rutiininomaisistakin töistä, joissa voi painaa kymmenen tuhatta kertaa Enteriä. Olen ilmeisesti vähän omituinen, sillä rakastan virheiden korjaamista (läheiseni joskus kärsivät tästä). En päästä mitään huolimattomasti käsistäni, vaan viimeistelen kaikesta huippulaatua.

Olen taustaltani kirjoittava toimittaja, toimitussihteeri, oikolukija, copywriter ja mitä näitä nyt on. Viimeiset 15 vuotta olen tehnyt sekalaisia freelance-tekstitöitä. Ai CV? Sitä et halua nähdä – se on laadittu joskus vuonna kuokka ja kirves ja sisältää tietoa mm. kesätöistäni ruohonleikkaajana. Muinainen toimitussihteerin pestini Matkaopas-lehdessä siinä kyllä muistaakseni mainitaan – ja että avustin lehteä vuosien ajan sen jälkeenkin. Koska ceeveetä ei ole ikinä missään kysytty, en ole tullut lisänneeksi sinne esim. työskentelyäni Publicis Helsingille (Aurinkomatkojen projekti). Enkä edes sitä, että olen toinen Hakeman perustajista, tittelillä Creative Director. Kuulostaahan se kieltämättä hienolta.

Ylioppilastodistuksessani on 5 ällää ja yksi ämmä, äänimäärä 35/36 – mutta voiko sellainen enää parinkymmenen vuoden jälkeen kiinnostaa ketään? Paperit löytyvät todennäköisesti 7 vuotta vanhoista purkamattomista muuttolaatikoista.

Jos haluat tietää vähän tarkemmin, mitä olen tehnyt ja millaisia töitä osaan tehdä, käy mieluummin katsomassa vaikka täältä. Pudota lukiessasi matkailuun liittyvät sanat pois (ellei se ole sinulle oleellista). Rakastan reissaamista, muttei katsantokantani sentään niin kapea ole.

Etsin siis mitä tahansa tekstityötä – luovaa tai rutiininomaista, lyhyttä tai pitkää, kiehtovaa tai tappavan tylsää – jossa tehtävänäni on saada aikaan sujuvasti soljuvaa, kaunista ja helppolukuista suomea joko kirjoittamalla tai editoimalla. Artikkelit, blogipostaukset, esitteet, markkinointimateriaali, nettisivut – mikä vain käy. Eikä siinä vielä kaikki! Myös käännöstyöt englannista suomeen onnistuvat samalla tinkimättömällä tyylillä. Sosiaalinen mediakin alkaa olla hallussa viihdytettyäni yleisöä lukuisten ylläpitämieni sivujen ja profiilien kautta vuosien ajan.

Tässä esimerkkejä töistä, joita voisin tehdä:

  • Sisällöntuotanto verkkoon ja printtimediaan (varsinkin matkailuaiheet)
  • Sosiaalisen median sisällöntuotanto (esim. Facebook- ja Twitter-tilien päivittäminen – kts. esimerkki)
  • Suomenkielisten tekstien editointi ja oikoluku (mikä tahansa normaaliälyllä ymmärrettävä aihe)
  • Englanninkielisten tekstien kääntäminen suomeksi (sama kuin edellä).

Ja nyt astut kuvaan sinä. Pelataan yhdessä! Voit muuttaa perheeni elämän tarjoamalla tällaiselle nelkytplus-äidille hommia – tai kertomalla asiasta eteenpäin yritykselle, joka voisi hyötyä osaamisestani. Ehkä pystyn kesällä viemään lapseni Lintsille ja meillä on sittenkin varaa maksaa tuleva putkiremontti. Syntymäpäiväni on tänään, mutta voin periä ne 1000 markkaa myöhemminkin. Hyvä haltija, ilmoittaudu osoitteeseen paivikaarina@matkasto.net.

Saa ja pitää ehdottomasti jakaa.

-Päivi-

PS. Arvaa kauanko meni keksiä tähän postaukseen näin nerokas Monopoli-teema? Se kävi nopeammin kuin ehdit heittää noppaa!


 

Ja lopuksi vielä viesti, jonka olen jo lähettänyt muutamille kiinnostaville yrityksille sähköpostitse. Ehkä sinä keksit, kenelle se kannattaisi seuraavaksi suunnata?

Olen helsinkiläinen toimittaja/sisällöntuottaja ja etsin osa-aikaista työtä kirjoittamisen, kielenhuollon ja tekstien editoinnin parissa.

Olen viimeisten viidentoista vuoden aikana toiminut esim. freelance-toimittajana, toimitussihteerinä, copywriterina ja oikolukijana. Vuodesta 2012 olen julkaissut omaa verkkolehteä, Matkastoa.

En etsi kokopäiväistä tai kovin säännöllistäkään työtä, sillä melko suuri osa ajastani kuluu lehteä pyörittäessä. Tekisin kuitenkin mielelläni projektiluonteisia, satunnaisia tekstitöitä. Jos siis tarvitsette hyvää ja innostunutta tekstiammattilaista esim. kiireapulaiseksi tai ylimääräiseksi silmäpariksi, tässä olisi teille sellainen!

Työskentelytapani on joustava – minulle voi lähettää editoitavaa tekstiä sähköpostitse vaikka kuinka pienissä pätkissä sitä mukaa, kun tarvetta tulee. Vahvuuksiani ovat tarkkuus – löydän yleensä sen pienimmänkin virheen – sekä kaunis ja sujuvasti soljuva suomen kieli. Lisäksi olen aika mukava tyyppi! 🙂

Kirjoituksiini voi parhaiten tutustua blogissani. Olen laatinut Matkastoon myös sivun, jossa kerron tekstipalveluista matkailualan yrityksille. Samaa voi soveltaa muunkin alan teksteihin.

Jos teillä ei juuri tällä hetkellä ole tarvetta avustajalle, voi minuun mielellään olla yhteydessä myöhemminkin. Laskutan työtunneista toiminimen kautta ja aikatauluni antavat yleensä hyvin myöten.

Toivottavasti kuulemme pian!

Ystävällisin terveisin,

Päivi Kaarina Laajanen
Tekstintekijä
Perustaja & päätoimittaja – Matkasto
Matkabloggaaja – Mangostania

813A2214